Näyttää viimeisimmät lisäykset kaikkiin Viipaleiden blogeihin.
Heinäkuu 2018
Ma Ti Ke To Pe La Su
 << <   > >>
            1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31          

Ketä on kirjautuneena?

  • Vierailijat: 0

Pari kuvaa

Tommoista ja monenmoista muutakin tälle päivälle.
Yläkerta nyt kunnolla siivottuna ja seuraavaksi työhuoneen kimppuun. Sen otan alakerrasta ekana siksi, että hokasin aamulla, etten tiedä missä passin. Jos kunnolla puunaa kotikirjaston kaikki laatikot ja hyllyt niin eiköhän se löydy...
(ja jos ei niin sitten huomenaamulla poliisilaitokselle vinkumaan pikapassia &amp;#58;&amp;#114;&amp;#111;&amp;#108;&amp;#108;&amp;#58; )

Pysyvä linkki 08.09.2010 15:24:16 , kirjoittaja satu Sähköposti , 1262 katselua, Viipaleita, 2 kommenttia »

Pikapäivitys

Heikin heitin eilen illalla junalle. Pari työpäivää hänellä Oulussa ja paluu sitten vanhempiensa kanssa perjantaina.
Itsellä puolestaan edessä pari kotityöpäivää; vähän työtöitä etänä, enemmän siivousta ja juhlien järkkäystä.
Lovan olen ajatellut pitää kaikki päivät aamuseiskasta iltapäivään viiteen. Tanjalle ja Andelle perustelen tämän sillä jotta Tanja saisi esseensä valmiiksi. Todelliset syyt tietenkin paljon itsekkäämpiä. &amp;#59;&amp;#41;

Mii, Keijo, Hermanni, Riku ja Marko auttelevat osan aikaa ja Osku iltaisin töidensä jälkeen.
Siivouskuvia ottaisin, mutta imureita ja riepuja muillakin kotonaan eli moiset olette nähneet jo.
&amp;#58;&amp;#112;

Pysyvä linkki 08.09.2010 10:08:10 , kirjoittaja satu Sähköposti , 523 katselua, Viipaleita, 1 kommentti »

?En aina yhdy siihen, mitä sanon?

Onhan se herkullinen, Marshall McLuhan siis. Yhä vielä on, vaikka kattoi pöydän jo niihin aikoihin kuin minä synnyin.

Ja herkullisia ovat ne sivupolutkin, joille välillä eksyn, kuten vaikkapa Walter Benjamin kokemuksen kriisi.
Benjamin epäili (jo 1930-luvulla), että kokemukset häviävät massamedian aikakaudella ja muuttuvat yhä enemmän subjektiivisiksi elämyksiksi. Kokemus on siis ajassa tapahtuvaa dialektista oppimisprosessia (suullista kommunikointia), viisautta, jota voidaan välittää eteenpäin sukupolvelta toiselle. Kokemus on kollektiivinen, sosiaalinen asia ja se eroaa oleellisesti elämyksestä, joka todentuu vain yhden henkilön mielessä.
Voiko elämyksistä oppia ja viisastua?
Ei mielestäni.
Elämykset ovat kulutusta; elämän.
Ja koska noita kahta ei puhekielessä useinkaan erotella , on niin paljon ihmisiä, jotka ovat ?kokeneet paljonkin? kokematta oikeastaan mitään?

McLuhan kirjoittaa:

?Jos viime vuosisata oli toimittajan tuolin aikaa, meidän satalukumme tunnus on psykiatrin sohva. Ihmisen laajentumana tuoli merkitsee takaliston erikoistunutta kerrostumaa, eräänlaista peräpuolen ablativus absolutusta. Sohva puolestaan laajentaa kokonaisolemusta. Psykiatri käyttää sohvaa, koska se poistaa houkutuksen ilmaista yksityisiä näkökantoja ja torjuu tarpeen järkiperäistää tapahtumia.

Aikamme pyrkimys kokonaisuuteen, empatiaan ja tietoisuuden syvyyteen on sähköteknologian luonnollinen lieveilmiö??

Sen jälkeen kun on hymähtänyt peräpuolen ablativus absolutukselle ja kurtistanut kevyesti kulmiaan ?kokonaisuuden, empatian ja tietoisuuden syvyyden? epäortodoksiselle väheksynnälle, nousee mieleen väkisinkin ajatus, jotta jos 1800-luku oli toimittajan tuolin, 1900-luku psykiatrin sohvan niin mikä onkaan 2000-luvun ahterinalustastatus?

Tagit: mcluhan
Pysyvä linkki 07.09.2010 14:42:26 , kirjoittaja satu Sähköposti , 720 katselua, Viipaleita,

Viesti on väline

Menin illalla nukkumaan aivan liian aikaisin ja niin kuin niin tehden sitten aina käy, niin unikin loppui kesken yön. Aamuyöllä siis makoilin makkarissa Marshall McLuhania lueskellen (Ihmisen uudet ulottuvuudet).

Se on tervetullutta vaihtelua Kohlbergin jälkeen. Toinen junttaa paikoilleen ihmisenä olon peruskiviä; suuria ja syvälle ulottuvia. Toinen tanssii balettia niillä kivillä. Kumpaakin (niin kuin kaikkia aidosti älykkäitä) yhdistää hymynkare suupielessä.
(Ja kumpikaan ei ole kyyninen, mikä mielestäni on aina ihmisessä "feikkiälyn" merkki.)

Nekin, joita McLuhan ei kiinnosta, ovat varmasti jossain vaiheessa törmänneet sloganiin ?Viesti on väline.? Palaan siihen viestintätieteiden kannalta varmasti lähiviikkoina vielä monen monta kertaa (osa kirjallisuusesseen aineistoa), mutta nyt tahdon tuulettaa toisen vinkkelin ajatuksia samasta sloganista.
Tässä siis Mummelin aamuöisiä tuumailuja kolmen pienen tuhisijan nähdessä uniaan mummelin kainalossa ja kymmenkuisen lapsenlapsen sulaessa kiinni kainaloon:

Aamuöitä kutsutaan suden tunneiksi. Niihin kuuluu ikään kuin jo sisäänrakennettuna ahdistus. Silloin mielen defenssit eivät ole vielä ylhäällä ja menneet surut ja kauhut hyökyvät päälle.
Minä en tipahtanut tänään aamulla kauhuun.
Vaikka oman mielen muurit olivatkin vielä alhaalla niin pienet ja pehmeät puhkaisivat ahdistuksen ennen kuin se pääsi päälle.
Mutta ajatuksia tuli ja meni silti:
Mitä oli se , mitä Lyle tuli kertomaan?
Mikä oli Santerin viesti äidilleen?
Mitä Hermanni hymyää imaistessaan minut sisään tummaan kaikentietävään katseeseensa?
Mitä on se, minkä TIEDÄN olevan ?siinä?, mutta mistä en ihan saa kiinni? Opinko koskaan ymmärtämään vai kuljenko sokeana loppuun asti? Vai onko kyky (pakko) esittää kysymys itsessään lupaus vastauksesta?

Väline on viesti? Lapset eivät olekaan tulleet kertomaan jotain vaan ovat viesti itsessään? Mistä?
Vanha sananlasku sanoo, jotta jokainen syntyvä lapsi on viesti siitä, ettei Jumala ole vielä menettänyt toivoaan ihmiskunnan suhteen. Uskon kyllä tuohon, mutta se ei ole vastaus siihen, mitä minä nyt kysyn.
Miksi minä?
Miksi juuri minä olen saanut tämän etuoikeuden rakastaa juuri näitä ja juuri näin?
Mistä tulevat nämä lapset, nämä viestit ja mitä ne tarkoittavat?

Tulkkia tarvittaisiin. Mistä translogaattori kääntämään vaikkapa Lyle kohtalon kommunikaatiovälineestä kielelliseksi ilmaisuksi, jonka tällainen vähän tyhmempikin mummeli ymmärtää?

Pysyvä linkki 07.09.2010 08:28:28 , kirjoittaja satu Sähköposti , 1037 katselua, Viipaleita, 4 kommenttia »

12 palloa yhtä aikaa ilmassa

Heitettyäni Keijon ja Hermannin kotiinsa, poimin lapset Mimmilästä ja otin Lovankin, kun neito siellä kerran oli.
Tuumailin tovin samalla kun pykäsin päivällistä ja siinä vaiheessa, kun väki (Minä, Heikki, Wilma, Jere, Tanja, Ande, Lova, Keijo, Hermanni, Tiiti ja Osku) kerääntyi syömään, minulla oli The Suunnitelma valmiina:

Pidän Lovan yli yön, jotta vanhempansa saavat kunnolla toipua ja menenitse huomenna vasta puolilta päiviltä töihin.
Eli aamun hoidan pikkuisia ja teen kotitöitä sen mitä ehdin.

Kaupunkiin lähden ajelemaan siinä vaiheessa, kun Keijolla alkaa omalla koulullaan tunnit. Näin hänenkään ei tarvitse vauvan kanssa sinne etuajassa turhaan päivystämään.

Mii tulee sitten puolestaan meille muksuja (Lovaakin, sekä tietysti Rikua myös) vahtimaan puolilta päiviltä viiteen (ja Marko jatkamaan pihansiivousta siitä mihin Osku ja Heikki tänään pääsevät) ja sen jälkeen olenkin jo takaisin tai Heikki takes over.
Näin Tanjalle jää aikaa sekä toipua, että viimeistellä esseensä.
Toivottavasti.

Vähän on sellainen pallottelijaolo - monta palloa ilmassa yhtä aikaa.
Mutta samalla myös hyvä olo: saan "ylimääräistä" Lova-aikaa ja ihanan pienen prinsessan kainaloon yöksi.
&amp;#59;&amp;#41;

Kuvassa Lovaneiti auttamassa tämän päivän päivällisperunoiden kuorimisessa:

Tagit: lova
Pysyvä linkki 06.09.2010 18:21:35 , kirjoittaja satu Sähköposti , 675 katselua, Viipaleita, 3 kommenttia »

<< 1 ... 515 516 517 518 519 520 521 522 523 524 525 ... 1029 >>