Näyttää viimeisimmät lisäykset kaikkiin Viipaleiden blogeihin.
Elokuu 2018
Ma Ti Ke To Pe La Su
 << <   > >>
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31    

Ketä on kirjautuneena?

  • Vierailijat: 2

Livahti taas monta päivää bloggaamatta

ei ole yksikertaisesti jaksanut tai saanut aikaiseksi.
olemassaolossa o kyllin homaa. Kaikki sen yli on jo yhtä tuskallista raadantaa.

Perjantai meni - olemassaollen.
Heikki ja lapset illalla Taek Won Do-treeneissä.
Minä kotona petissä seinää tuijotelleen.

Lauantaina oli lapsilla kaverisynttäreistä.
Wilma oli Ronjalla, Jeremias Alwarilla.
Kuvassa pimun kampaus.

Sillä aikaa kävimme Heikin kanssa kirjatsossa metsästämässä ruotsinkielisiä kirjoja ja ulkona syömässä.
Nykysyömmistäni kuvaa hyvin se, että olin varsin ylpeä itsestäni ku sain alas neljä ranskanperunan palasta.

Kirpullakin käväisimme. Kuvassa saldo.

Sunnuntaina kävi pikkusisko ja vei sitten Heikin ja muun What The Fucking väen työpäivälliselle vanhalle paloasemalle.
http://www.wtfdesign.fi/

Jerellä puolestaan oli kisakuaden päättäjäiset ja diplomin ohella sai kultaa joukkueen parhaana pelaajana.
Kuva niistä myöhemmin.

Illalla Wilman tallireissu.

Ja siinä se sitten olikin...

Tänään aamsuta Heikin, Wilman ja Jeremiaksen kuskaaminen - kunkin taholleen.
Kaupan kautta kotiin ja takaisin keskustaan kolmen maissa.
Silloin pimun kuskaus taidekouluun, sen jälkeen poikien nouto ...

Pysyvä linkki 21.09.2015 11:07:00 , kirjoittaja satu Sähköposti , 3490 katselua, Viipaleita, 5 kommenttia »

Tziizuz , mitä päiviä

no kirjoittamatta jääneet ovat olleet.
Ei todellakaan sovi ihmiselle, jonka fysiikka ei vielä siinä kunnossa , kuin ennen.
Etenkin, kun se nyt ennnekään ei päätä huimannut.

Keskiviikona oli mm psykologiaika (sen jälkeen kun olin vienyt Heikin, Wilman ja Jeremiaksen - kunkin taholleen)
Suurin osa siellä sanotusta jääköön sinne, mutta yhden yllärin voin kertoa:
Seuraavaan miitinkiin tulee konsultoivia psykiatreja sieltä sun täältä, koska olen niin "kiinnostava tapaus"

Mielenkiintoinen tapa nähdä tämä tapaus.
Itse koen olevani kaikkea muuta kuin "kiinnostava".
Itseasiassa en kiinnosta itseäni pätkääkään.
Ihmetyttää, että joku muu viitsii...

Sen jälkeen, mieli mustelmilla Prismaan ja sieltä hakemaan Wilma koulustaan.
Päivälliseksi maksapihvejä...

... ja illalla Heikillä ja lapsilla Jalan ja käden tien harkkoja.

Torstaita dominoi kuskausten lisäksi Heikin etätyöpäivä.

http://www.etatyopaiva.fi/fi/etusivu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansallinen_et%C3%A4ty%C3%B6p%C3%A4iv%C3%A4

Puolelta päivin hain Jeremiaksen , Matin ja Noan koululta ja kaksi viimeistä kyläili kahdeksaan asti.
Lähinnä tuolta se näytti ne 8 tuntia:

Wilma puolestaan toi mukanaan Elinan. Tekivät tikkareita välipalaksi:

Ja päivälliseksi nachoja kahdella dipillä:

Noihin , kun yhdistää useammaan perättäisen valvotun yö, universumia suuremman ahdistuksen jne, niin tänä aamuna en sitten jaksanutkaan Pohjois-Pojanmaan museoon toimintaterapiaryhmän kanssa.
Voisin selitellä käyneeni siellä vaikka kuinka monta kertaa viimeisen vuoden , ja kesänkin, mittaan, mutta tietäisin itsekin selityksen tyhmäksi.
Ei noissa varsinaisesti sen kulloisenkin paikan tai aktiviteetin vuoksi käydä vaan tuen, puhumisen ja verkostoitumisen.

Mutta, kun ei jaksa, eikä pysty, eikä...
niin ei.

Pysyvä linkki 18.09.2015 16:11:00 , kirjoittaja satu Sähköposti , 1903 katselua, Viipaleita, 2 kommenttia »

Rauhallinen päivä

ja sehän sopii , koska tuli näemmä melkoiset lääkereaktiot.
"Lepäilään" nyt sitten... (Lue: "Kärvistellään sängyssä raivoissaan kropalle ja mielelle.")

Iltapäivällä lähtevät mummi ja ukki pariksi viikoksi Espanjaan.

Kuvat eiliseltä. Muonaksi Pasta Carbonaraa:

Ja sitten yrityksiä saada syksy tuntumaan siedettävälle omin kukin, kynttilöin ja takkatulella.

Surullisella tavalla mielenkiintoista, että "näen" kyllä yhä kauneuden.
Se vaan ei tunnu enää miltään.

Illalla lähtevät anoppi ja appi kahdeksi viikoksi Espanjaan.
Ja Jeremiaksella on treenit.

Pysyvä linkki 15.09.2015 13:47:00 , kirjoittaja satu Sähköposti , 2233 katselua, Viipaleita,

Viikonloppu kävi meilläkin

ja kiiruhti sitten matkoihinsa.

Lauantai meni Heikillä työjutuissa, minulla seiniä tuijotellen.
Sunnuntaina siivoiltiin pihaa sun muuta. Haravointia sitten riittääkin moneksi, moneksi viikoksi eteenpäin.

Wilma ja minä pykersimme asetelmia kukkapanekkien aarteista. Vähän kesä talteen, ennen kuin talvi raiskaa sen muistonkin...

Iltapävällä hakemaan Wilma kirjastosta, johon menee koulun jälkeen.
Kuskaus taidekoululle, Jeren nouto eftiksestä, Heikin töistään jne.

Arkinen maanantai.

Pysyvä linkki 14.09.2015 11:51:00 , kirjoittaja satu Sähköposti , 2228 katselua, Viipaleita, 2 kommenttia »

Arki soljuu ja arki takkuaa

Eilinen oli kotipäivä.
Jerekin kotiutui kesken päivän, kun oli ollut eftiksessä huonovontinen.
Oli kerrankin aikaa vain kölliä, jutella ja jutella.

Wilmalla oli kolme kaveria iltapäivän ja illan kylässä.

Kumpikin sinänsä kivoja uutisia, ja kumpikn tökki tovinsa.

Jerenmiaksen piti tänään joidenkin luokkatoveriensa ja yhden vanhempien kanssa potkulautailla Raksilaan uimaan.
Piti ja piti...
Homma oli melkoista kusetusta "järjestäjän" taholta; vanhempansa eivät tienneet suunitelmasta mitään ja muutenkin N käytti sitä luokan hallintaan milloin sisällyttäen jonkun pojan, milloin poissulkien.
Muksu on muutenkin hankala - kiusaa, haastaa riitaa ja jopa pahoinpitelee niitä, jotka eivät tahtoonsa taivu.
J oli surullinen, kun emme pästäneet mukaan.
Luultavasti surullisempi kuitenkin olisi, jos olisi mennyt...
Tiikeri ei pääse raidoistaan ja melkein yhtä vaikea on tokaluokkalaien kiusaajan siivota tapojaan.

Wilman kaverit taas lähestyvät esimurrosikää ja kesken leikin (pizzeriassa käynnin ja jäätelönsyönnin jälkeen) yksi sai lähinnä hysterisen raivarin kiljuen pihalla suoraa huutoa.
Hiljeni vasta, kun puutuin asiaan, mutta jäi silti olo, että "mitwit?"
Luoja paratkoon, jos Wilma ikinä käyttäytyy kylässä niin.

Muihin päivän touhuihin kuului lähinnä viisikymppisieni järkkäystä.
Kun helmi- maaliskuussa näytti siltä että minulla on elinaikaa enää muutama viikko/kuukausi, oli helppo luvata, että juhlin kuin juhlinkin tällä kertaa, kun tasavuotiset ja kaikkea...
Nyt kun en kuollutkaan, järkättävää ja suunniteltavaa riittää siinä määrin, että harmaa alkaa peittää viimeisenkin värjäykseni.

Tuo nyt on (kai?) lyöty lukkoon eli juhlapaikka.
Siitä tulee Rökiö Kvarnstugan Vöyrillä.
http://www.kvarnstugan.fi/

Kohta pitäisi suoriutua tästä keskustaan. Toimintaterapiaryhmä on menossa keilaamaan - ja minä mukaan.
Paikka avataan kaksi tuntia ennen virallista avausaikaa , ihan vain meille.
Somaa.

http://www.pelixir.fi/oulu/

Sieltä sitten hakemaan Wilma ja Jeremias kouluiltaan ja Heikki töistään.
Tekee etänä loppupäivän, että on illalla valmis lähtemään ajoissa:
Vetää tae-kwon-do - harkat junioreille tänään.

Pysyvä linkki 11.09.2015 08:34:00 , kirjoittaja satu Sähköposti , 3635 katselua, Viipaleita, 3 kommenttia »

<< 1 ... 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 ... 1029 >>