Näyttää viimeisimmät lisäykset kaikkiin Viipaleiden blogeihin.
Heinäkuu 2018
Ma Ti Ke To Pe La Su
 << <   > >>
            1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31          

Ketä on kirjautuneena?

  • Vierailijat: 0

Elämän hukkatovit ynnä muuta sellaista

22 minuuttia aikaa seuraavan tunnin alkuun, forum käynnistetty, meilit hoidettu ja istun atk-luokassa tuumimassa elämääni.
Paljonko menee tällä tavalla aikaa hukkaan joka päivä, joka viikko, joka vuosi?
Vai onko aikaa ylipäätään mahdollista hukata?

Ottaa päähän jättää käsiteanalyysin tämänkertainen tehtävä. Tiedän , että pystyisin parempaankin...

Päätin luopua erikoisalavietsinnän tentistä JOS Ande heittää minut aiemmalle junalle. On väsy olo; kurkku pipi ja suolivuoto. Oksentamaan en ala. En SUOSTU sairastumaan.

Miten se menikään se Edith Södergranin runo, johon jäin taannoin koukkuun:

Oikullinen silmänräpäys
varasti minulta tulevaisuuteni,
tilapäisesti kokoonkyhätyn.
Minä rakennan sen uudelleen paljon kauniimmaksi,,
sellaiseksi kuin aina olen aikonut.
Minä rakennan sen lujalle kamaralle,
jonka nimi on TAHTONI.
Minä kohotan sen korkeille pilareille,
joita nimitetään ihanteiksi.
Minä istutan sinne salaisen lehmuskäytävän,
jonka nimi on sieluni.
Minä rakennan siihen korkean tornin,
jonka nimi on YKSINÄISYYS.

Petaankohan minä itselleni burnoutia uskomalla tahtoon?
Toisaalta burnoutista tuli taannoin sellainen muotitermi, jolla ihmiset puolustelivat tahdottomuutta, laiskuutta, egoismia... sillä lailla tahrasivat oikestikin sairastuneiden maineen.
Minun tutuistani oikeasti sairastui Hilde.
Ja paraneminen tapahtui tahdon avulla.
Eli ei kai tahto siis voi pahasta olla?

--------------------------------------------------------

Nojaa. Nyt ottaa päähän enemmän. Käsiteanalyysin tuntitehtävä meni luullakseni poskelleen. Miten muka voi olla noin vaikea tehdä käsitepiirrematriisi jostain hemmetin jäkälistä?
Ja jos jäkälät ovat vaikeita niin kuinka käy sellaisten aiheiden kanssa, joita todella tahdon joskus tutkia; chattien psykososiaalisen funktion, mediasemantiikan, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden jne?

Ääh. Kävin katsomassa Nuopposen ohjeistusta. Tajuan mitä tein väärin.
Tyhmää.
Turhauttavaa.

Tyhmyys on aina turhauttavaa: niin oma kuin muidenkin?

Pysyvä linkki 03.11.2004 10:01:10 , kirjoittaja satu Sähköposti , 2722 katselua, Viipaleita, 1 kommentti »

Harjoittelua

Millaista on kirjoittaa julkista päiväkirjaa elettyään vuosikausia vain
asiakirjoittaen
työkirjoittaen
mailaten ja
forumoiden?
Osaanko enää?

Päivä meni pääasiassa koululla; kielitiedettä ja filosofiaa. Hermostuttaa kun aikataulu tuntuu kusevan.
Ja samaan aikaan raivostuttaa: Miksi minä en pysty luopumaan liioista kursseista?
Jokin psyykkinen fiba se on... sekin.

Huomenna erikoisalavietsinnän tentti johon aion yrittää lukematta ja ilman että olisin käynyt edes luennoilla. Jos ei onnaa niin ei onnaa... mutta on mahdollista että onnaakin; olen suorittanut kaksi muuta kurssia, joilla käsitellään vastaavia asioita.

Pelottaa sekin, että lyökö flunssa päälle.
Lapset ovat pipinä; Piialla poskiontelotulehdus, Pietulla kuudetta päivää kuumetta, Minttu ripuloi. Muistan vastaavia syksyjä niiltä ajoilta, kun ne muksut olivat pieniä...

Huomenillalla pitäisi Ouluun. Tanja ja Ande ovat luvanneet katsoa pienimpiä. Silti on huono omatunto. KUNNON äiti jäisi kotiin ja keittäisi mustaviinimarjamehua.

L.Chat pisti tekstareita. Niistä jäi mietteliäs olo. Unelmien talo oli osoittautunut homeiseksi pommiksi, mutta L oli tolpillaan; vain asiallisessa määrin ahdistunut.
Kovan koulun läpikäyminen opettaa ihmisille perspektiiviä. Loppujen lopuksi talo on vain talo ja elämä on sitä millaisena sen päättää nähdä.
Tuumailin sitäkin, että onko mikään miltä näyttää: Terveen näköinen talo ei ollut terve. Ehkä seuraavakaan askel ei ole sitä miltä ensin vaikuttaa. Ehkä tämä vastoinkäyminen onkin siunaus. L hitsautuu kiinni taloonsa ja valintoihinsa joutuessaan maksamaan niistä muutakin rahaa.
Toivottavasti niin.
Silti mamma minussa haluaisi hetkeksi haltijakeijuksi. Olisi niin kiva taikoa kaikki hyväksi.

Tiina P soitti; oli kiva kuulla kuulumisia pitkästä aikaa. Tiina ja Tapsa ovat ottaneet 3 sijaislasta: kaksivuotiaan monivammaisen pojan ja 6-vuotiaat kaksostytöt. Ihailtavaa ja kadehdittavaa. Vaikka Tiina kuulosti kyllä väsyneelle...
Heli asustelee Ranskassa ja on juuri saanut vauvan - ensimmäisensä. Hassua ajatella Heliä äitinä.
Vaan ehkä hän on muuttunut.
Olenko minä?
Vai olenko sama kuin parikymmentä vuotta sitten? Oleellisilta osin sama?

Ostin divarista neljä kirjaa ja autolehtiä Pietulle.
Marxin ja Engelsin kootut olisi kiva lukea, mutta juuri nyt on liikaa muuta luettavaa: Ehkä sitten joululomalla...

Helvi Hämäläisen runokirjan selasin läpi. Kirja oli vuodelta 1965. Se sisälsi nuoren naisen ylidramaattisia runoja kuolemasta. Terapiarunous on joskus paikallaan, mutta sellaisen arkisen asian kuin läheisen menettämisen dramatisointi suhteettomiin runomittoihin tuntuu haudanryöstölle. Pelkkä kipu ei tee kenestäkään taiteilijaa.

Pysyvä linkki 02.11.2004 19:18:00 , kirjoittaja satu Sähköposti , 3375 katselua, Viipaleita,

<< 1 ... 1019 1020 1021 1022 1023 1024 1025 1026 1027 1028 1029