Edellisestä bloggauksesta jäi puuttumaan kuvia.
Ensin omppuorjista:

Ja sitten siitä Miin ja lasten askartelemasta Tönön pienoismallista:

Potentiaaliset "parhaat kuvat" räjähtäneestä keittiöstä jäivät ottamatta. Olimme jo osan siivonneet kun hoksasimme asian Heikin kanssa suunnilleen samaan aikaan: "TÄSTÄ olisi tullut hieno blogikuva!"

tai ainakin niin kuin Strömsössä menisi, jos siihen osuisi isohko pommi.
Tai kaksikymmentä isohkoa pommia.

Töiden jälkeen ajoin ensin asioille, sitten hain Anden töistä ja surruttelimme Vöyrille. Kävin moikkaamassa Hermannia sen aikaa, että Keijo pääsi suihkuun ja sitten painelin kotiin virkeänä ja täynnä energiaa.

Kotona sen kun vain piristyin ja ilahduin lisää. Hernekeitto oli hyvää ja Mii oli askarrellut lasten kanssa aivan hillittömän hienon Tönön pienoismallin! Muksutkin olivat siis hyvällä tuulella ja pulppusivat toinen toistaan mukavampia juttuja.

Mobilisoin Heikin, Tiitin ja kolme pikkuista (Jessekin meillä) ensin ompunpoiminta- ja sitten kuorimistalkoisiin, alustin jättimäisen valkosipulisämpylätaikinan, tein omppupiirakan pohjan ja silppusin kahteen jättiläismäiseen kattilaan ompunpalasia, vähän vettä ja sokeria eli laitoin mehut tulemaan...

Pienoismallista ja ompunpoiminnasta on paljon ihania kuvia, samoin valmiista leivonnaisista ja muun hyvän hyrinän päälle Jesse piti pitkän puheen siitä, kuinka mummo leipoo maailman parasta omppupiirakkaa (ja saa siksi aikanaan myös leipoa Jessen hääkakun, josta tulee niin korkea, että se yltää taivaaseen asti niin, että Lylekin saa ottaa hääkakkua jos haluaa) mikä lisäsi hyvää mieltä entisestään.

Vaikka touhua ja tohinaa siis riitti, sain kaaoksen pysymään hyvinkin hallinnassa.

Pienet kävivät pesulla sillä aikaa kun siivoilin köökiä ja tovin oikeatsi näytti kovasti siltä, että saisin homman hoidettua kunnialla kotiin ja vieläpä ajoissa. Edessä häämötti rauhallinen ilta koneella tai kirjan ääressä.

Suodatin siinä mehua pulloihin sitä mukaa kun muilta töiltä ehdin ja jossain vaiheessa pullot alkoivat loppua kesken, niin kuin ne AINA mehustaessa tekevät.
Silloin sain sen loistavan idean joka oli suoraan itsestään Pärkkeleestä:
Muistin että kellarin nurkassa on pari pulloa vanhaa viinimarjamehua, jotka olen jo monenmonta kertaa aikonut heittää pois, mutta en vain ole saanut aikaiseksi.
Nyt sen tekisin ja pesisin ja keittäisin pullot ja saisin kuin saisinkin kaikki mehut somasti sieviin astioihin!
Kuulostaakko hyvälle?
Minusta kuulosti.
Viittä minuuttia myöhemmin kaikki olikin jo toisin.

Kaksi ekaa pulloa sihahtivat ikävästi, kun avasin ne ja kaadoin käyneen mehun pois. Kolmas ei sihahtanut vaan räjähti. Punainen mehu värjäsi sekunnissa koko keittiön punapilkulliseksi.
Siis KOKO keittiön; katon, seinät, kaapinovet, lamput, huonekalut, kaiken mitä voitte ikinä kuvitella ja aika paljon sellaistakin mitä ette voi kuvitella.
Eikä se helkutin neste lähde pesemällä pois!
Siis osasta pinnoista lähtee, mutta ei katosta eikä seiniltä.
Ne pitää M A A L A T A uusiksi.

Arvatkaa veetuttiko paljon vai paljon enemmän?

Ja seuraavaksi alkoikin sitten Wilma iltanatinansa (Hän on kiukunnut nukkumaan menoa jo muutamana iltana, mikä ei mitenkään erityisen vaarallista, kuuluu ikään jne. mutta on toki hetkittäin ärsyttävää) ja onnistui herättämään jo nukahtaneet Jessen ja Jeren.
Hirmuisten neuvotteluiden (ja uhkauksien ja nieltyjen ärräpäiden) jälkeen sain kun sainkin pimun tyytymään ja palasin katsomaan hävityksenkauhistusta keittiöön.
Toisella katsomisella se ei näyttänyt yhtä pahalle.
Ei, vaan se näytti paljon, paljon pahemmalle!

Siihen väliin tuli Keijon puhelu: "Haluaako mummo tulla Hermannia nukuttamaan, kun se vain itkeskelee?" ja oli melkein kuin pelastusrengas hukkuvalle.
Oi kyllä! Kyllä mummo haluaa!
Mummo tulee. Heti!

Sielläpä ne sotkut nyt sitten minua odottavat.
(Ja näyttävät epäilemättä kolmannella katsomisella vieläkin pahemmille)
Sitä ennen ehdin kuitenkin vähän rauhoittua.
Ja blogatakin - ilman kuvia tosin, sillä ne ovat siellä kotona omalla koneella.
(Siinä punapilkullisen keittiön viereisessä olevassa työhuoneessa.)

Ja se Hermanni muuten nukahti muutamassa minsassa oman äitinsä syliin. Ei siihen mitään mummia tarvittu.
Eikä mummi edes ole varma olisiko Hermannin kanssa voinut neuvotella tyyliin: "Jos jatkat tuota hupsua kiukuttelua, niin ehkä et saa lähteä keskiviikkona isin kanssa Ouluun mummin ja ukin luokse kylään. Sinne pääsee vain isot ja reippaat." (Se toimi Wilmaan, mutta ... tuskin Hertsuun?)

Työhuone oli siellä missä ennenkin. Minun nimeni luki yhä ovessa ja salasanani kelpasi tietokoneelle (joka tosin on pahasti jumissa. Firefox ei toimi ollenkaan ja IEkin pelittää omituisesti & oikukkaasti).
Pitkän kesäloman ja sen jälkeisen etätyörupeaman jälkeen minulla siis - kuitenkin - on yhä paikka työ- ja opiskelumaailmassa. Aamulla suhtauduin epäillen kumpaankin. Huokaisenko nyt helpotuksesta vai puuskutanko muuten vain? Vai huokailenko ehkä näin aluksi vain sitä, etten osaa edes päättää iloitsenko tilanteesta vai surenko sitä?

Virastovahtimestari oli muistanut minua isolla valkealla laatikolla etanapostia. On siis epäilemättä jonkinasteista itsepetosta kuvitella, että vain ja ainaostaan sähköposti rulettaa? Joku jossain on nähnyt asiakseen lähettää kesän mittaan nuo kaikki kuoret, joko minulle tai laitokselle, missä joku muu yhtä paljon avaamattoman postin pinoja vihaava, on ne minun kasaani sysännyt. Epäekologista tuollainen ja paheksun kovasti. Tosin pidätän itselleni oikeuden muuttaa mieltäni, mikäli kasasta löytyy jotain mukavaa. Sitten en paheksu.

Kirjapino pöydällä irvistelee rumasti.
Itse opiskelu ei varsinaisesti ota vastaan ollenkaan. Olisi aivan ihana ilmoittautua vaikka FILO 2109 (Intilainen filosofia) FILO 2107 (Mannermainen filosofia) tai FILO 2203 (Ympäristöfilosofia) - kursseille.
(Ja kyllä: Tunnustan, että ihan ekana aamulla kävin selaamassa WebOodia tsekkaillen mitä "kivaa" on talveksi tarjolla )

Sen sijaan ei ole kiva aloittaa vuotta kirjoittamalla pitkää esseetä, jonka sisältöön en enää usko. Samalla lailla työtöissä voisi alkaa kulttuuripuolen mässäilyn syksyn näyttelyillä ja teatteritarjonnalla, mutta ei nappaa pätkääkään lopetella keskeneräisiä rakkausnovelleja ja "tosielämän tarinoita".

Minä VOISIN olla suoraselkäinen periaatteen ihminen ja olla kirjoittamatta sitä esseetä ja tehdä vaikka semmankin ihan kokonaan uusiksi kokonaan toisesta vinkkelistä.
Voisin olla taiteellisesti lahjomaton ja unohtaa pikatilityöt ja keskittyä romaanin käsikirjoitukseen ja satunnaisiin "oikeisiin kirjoituksiin".
Voisin ja voisin... mutta sitten valmistuminen lykkääntyisi ainakin vuodella taas (mikä sinänsä voisi toki olla plussaakin) ja talous tipahtaisi tiukasta tyystin mahdottomaan tilaan (mikä ei todellakaan ole plussaa ihmiselle, jolla lapsia ja muita sitoumuksia.)

Tahmea aamu siis.
Kovin tahmea.

Blokuvaksi eilen kuvattuja tammenterhoja Tandelan pihamaalta

Käväisin illansuussa vielä Tandelassa ja surrutin ne kierrätyspäiväpeitot muksujen huoneisiin.
Kuvien asettelussa on vähän toivomisen varaa, siivota saisi, lamppujen paikkaa säätää (vanhat sängyt olivat paljon lyhyemmät ja lamput niiden kanssa oikeilla paikoilla - enää eivät ole), jostain löytää lukutuoli jne, mutta palataan niihin sitten joskus myöhemmin. Nyt nämä kumminkin:

Ja Tandelasta lipesimme Heikin kanssa pikaisesti Keijolaan ihastelemaan Hermannia iltakylvyssä:

Nyt sitten pikkuväki unessa vintillä (Jessekin yötä, mikä oli kiva ylläri) ja jos vain jaksaisi niin voisi pykästä iltapaa minulle, Heikille ja Tiitille.
Siis jos jaksaisi... vahvassa konditionaalissa, isolla JOSsilla.

Ja vaikkei jaksaisi niin ainakin pitää muistaa laittaa herneet likoamaan.
Jos Mii, joka täällä huomisen on lapsenvahtina (minulla töihin lähtö klo 7) vaikka hernekeittoa laumalle keittelisi.
On jotenkin sellainen sää. Syyssoppasää.

Pietu meni Mimmilään maalaamaan. Jossain vaiheessa vielä pyörähtää kotona ennen kuin Osku lähtee häntä viemään sinne koulupaikkakunnalle. On ollut yllättävänkin haikeaa kun hän on poissa. Periaatteessa kyseessä on sentään viides lapsistani, joka muuttaa kotoa ja sitäkin vain osa-aikaisesti eli pitäisi mennä jo jonkinlaisella rutiinilla?
Ei kyllä mene. Iso aukko arjessa kun yksi on poissa.

Tanja, Ande ja Lova pistäytyivät iltapäiväkahvilla ja Unoa pelaamassa. Tanja oli ommellut pimulle fleesehaalarin sadeasun alla pidettäväksi:

Olen siivoillut ja lajitellut vaatteita (Wilma kasvanut ulos joistain farkuistaan ja jokunen Jeren paita on kesän mittaan ottanut osumaa maalista ja öljystä ja siirtyy nyt ekopisteen lumppukeräykseen jne.)

Kuva olkkarista. Taitaa olla viimeisiä oman pihan anteja maljakkoon tälle syksylle. Kohta ollaan taas kauppatarjonnan varassa ja siitä ei lompakko tykkää.

Nyt olisi sitten ohjelmassa pyykinsilitystä.