Heinäkuu 2017
Ma Ti Ke To Pe La Su
 << <   > >>
          1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
31            

Sairaspäivä

Pitäisi lukea poliittista filosofiaa, mutta keskittyminen pätkii. Sitäpaitsi Norman Barry vaikuttaa ainakin kirjan alun perusteella tylsälle kirjoittajalle.
Miksiköhän osa kirjoittajista tuntuu kuvittelevan, että asiakirjoittamisen voi tehdä tylsästi?
Huono kirja on huono kirja riippumatta siitä, mistä se kertoo.
Ihan samoin kuin huono taulu on huono taulu vaikka se olisi muotokuva maailman kauneimmasta ihmisestä.

Olen Oulussa. Tulin eilen iltajunalla.
Matka meni Airaksisen moraalifilosofiaa lukien ja huuliltalukemista harjoitellen.
Vastapäätä junassa istui nuori mies joka kävi koko ajan äänetöntä keskustelua jonkun kanssa - huulet liikkuvat ja ilmeet vaihtuivat kasvoilla, mutta mitään ei kuulunut.
Harjoitteliko hän edeltä jotain keskustelua?
Vastasiko päässään kuuluville äänille?
Hyräili jotain?

Äiti soitti Minjan vuokratakuusta ja Dimmu huomautti heti ensimmäiseksi ovella chatin maksamattomista serverimaksuista. Tanja soitti että pienille tarvii lisää maitorahaa.
Serverin sain maksettua aamulla ja maitorahaakin oli muutama lantti. Minjan vuokratakuurahoja äiti sen sijaan saa odottaa kymmenenteen päivään asti.
Tympii.
Tarttis kirjoittaa rahajuttuja mutta ei tunnu olevan aikaa.

Ja illalla nousi kuume. Jalka kramppaa. Ripulia ja puolioksettava olo.
Jihaa. Sinne menivät minun suuret suunnitelmani.
Teen, mitä pystyn ja siihen jää.

"Onneksi"Dimmulla on pitkät koulupäivät ja illat treeniä.
Muuten saisin tuskin mitään tehtyä. Menisi telkutteluksi.

Kuukautisetkin kai tulossa, kun naitattaa koko ajan.

Maryann kiukkus chatissa siitä mitä ihmeen pointtia on kirjoittaa edes semijulkista päiväkirjaa. Hän onnistui olemaan kysymättä sitä, mikä minua itseäni eniten mietityttää; nimittäin sitä, että onko tämä vain ylisuuren egon pullistuma.
Mikä saa minut kuvittelemaan, että nimenomaan minun arkeni pitäisi ylipäätään olla netissä? Että jotakuta vois kiinnostaa?
Kuvittelen, etten kirjoita egoni vuoksi. Voin toki olla väärässä.

Helpoin syy tälle on se, että kannustan omalla päiväkirjallani Pietua kirjoittamaan omaansa.
Se on ajatus, joka tuli mieleen kun tuumailin Jeanin kanssa pojan dysleksiaa.
Jos homma toimii, niin ehdotan sitä muillekin Koskebyn dyslektikoille.

Toinen syy voisi olla keskustelujen käynnistäminen perheen ja ystävien kesken.
Kolmas oman arjen historian taltiointi niin itselle kuin lapsillekin. Olen itse heikkona muiden vanhoihin päiväkirjoihin. Ehkä joku minun lapsenlapsenlapsistani huvittuu tästä.
Neljäs syy olisi niiden viihdyttäminen joilla on oikeasti niin outo maku että viehtyvät tämän sortin tirkistelystä.

Se viides onkin sitten vaikeampi, mutta itselleni ehkä lopulta kaikkein tärkein.
Kun lukee lehdistä ihmisten kuvauksia päivistään ja viikostaan, tuntuu, että maailma on täynnä yli-ihmisiä, jotka eivät laiskottele eikä kiukkua koskaan, pystyvät mihin vain ja ajattelevat aamusta iltaan pelkkiä jaloja ja viisaita ajatuksia.
On kuin julkisuus tekisi päiväkirjoista suorituskirjelmiä.
Mietin pystynkö minä murtamaan tuon? Olisiko minusta kirjoittamaan myös huonoista puolistani? Peloista? Vääristä teoista? Rumista ajatuksista?
Kasvaisinko minä henkisesti kohtaamalla oikean itseni näyttöpäätteellä?

Kuudes syy on ajatuksena vielä keskeneräinen. Se liittyy jotenkin siihen, että minä miellän jotenkin henkisesti alamittaisiksi sellaiset ihmiset, jotka luovat ympärilleen keinotekoista salaperäisyyttä. Tämä pätee liveenkin, mutta erityisetsi netissä sen huomaa.
On erikseen ne ihmiset joille livehenkilöllisyyden salaaminen on tärkeää johtuen esim. puolison mahdollisesta suojaamisesta tms.
Ja sitten on ne jotka peittelevät hysteerisesti henkilöllisyyttään, koska eivät tunne nettiä, mutta ovat uskoneet kaikki urbaanit kauhulegendat. Suurin osa tähän ryhmään kuuluvista on yksinkertaisesti tyhmiä.
Ja sitten on vielä ne, jotka salailevat patologisesti kaikkea, nimenomaan Pyhän Yksityisyyden nimissä. Kokemukseni mukaan näiden suurin salaisuus on ettei ole mitään salaisuutta; ei syvyyttä eikä sisältöä.
En tahtoisi olla tyhmä, enkä tahtoisi olla sisällyksetön...

Pysyvä linkki 04.11.2004 14:15:06 , kirjoittaja satu Sähköposti , 1898 katselua, Viipaleita, Jätä kommentti »

Elämän hukkatovit ynnä muuta sellaista

22 minuuttia aikaa seuraavan tunnin alkuun, forum käynnistetty, meilit hoidettu ja istun atk-luokassa tuumimassa elämääni.
Paljonko menee tällä tavalla aikaa hukkaan joka päivä, joka viikko, joka vuosi?
Vai onko aikaa ylipäätään mahdollista hukata?

Ottaa päähän jättää käsiteanalyysin tämänkertainen tehtävä. Tiedän , että pystyisin parempaankin...

Päätin luopua erikoisalavietsinnän tentistä JOS Ande heittää minut aiemmalle junalle. On väsy olo; kurkku pipi ja suolivuoto. Oksentamaan en ala. En SUOSTU sairastumaan.

Miten se menikään se Edith Södergranin runo, johon jäin taannoin koukkuun:

Oikullinen silmänräpäys
varasti minulta tulevaisuuteni,
tilapäisesti kokoonkyhätyn.
Minä rakennan sen uudelleen paljon kauniimmaksi,,
sellaiseksi kuin aina olen aikonut.
Minä rakennan sen lujalle kamaralle,
jonka nimi on TAHTONI.
Minä kohotan sen korkeille pilareille,
joita nimitetään ihanteiksi.
Minä istutan sinne salaisen lehmuskäytävän,
jonka nimi on sieluni.
Minä rakennan siihen korkean tornin,
jonka nimi on YKSINÄISYYS.

Petaankohan minä itselleni burnoutia uskomalla tahtoon?
Toisaalta burnoutista tuli taannoin sellainen muotitermi, jolla ihmiset puolustelivat tahdottomuutta, laiskuutta, egoismia... sillä lailla tahrasivat oikestikin sairastuneiden maineen.
Minun tutuistani oikeasti sairastui Hilde.
Ja paraneminen tapahtui tahdon avulla.
Eli ei kai tahto siis voi pahasta olla?

--------------------------------------------------------

Nojaa. Nyt ottaa päähän enemmän. Käsiteanalyysin tuntitehtävä meni luullakseni poskelleen. Miten muka voi olla noin vaikea tehdä käsitepiirrematriisi jostain hemmetin jäkälistä?
Ja jos jäkälät ovat vaikeita niin kuinka käy sellaisten aiheiden kanssa, joita todella tahdon joskus tutkia; chattien psykososiaalisen funktion, mediasemantiikan, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden jne?

Ääh. Kävin katsomassa Nuopposen ohjeistusta. Tajuan mitä tein väärin.
Tyhmää.
Turhauttavaa.

Tyhmyys on aina turhauttavaa: niin oma kuin muidenkin?

Pysyvä linkki 03.11.2004 10:01:10 , kirjoittaja satu Sähköposti , 2604 katselua, Viipaleita, 1 kommentti »

Harjoittelua

Millaista on kirjoittaa julkista päiväkirjaa elettyään vuosikausia vain
asiakirjoittaen
työkirjoittaen
mailaten ja
forumoiden?
Osaanko enää?

Päivä meni pääasiassa koululla; kielitiedettä ja filosofiaa. Hermostuttaa kun aikataulu tuntuu kusevan.
Ja samaan aikaan raivostuttaa: Miksi minä en pysty luopumaan liioista kursseista?
Jokin psyykkinen fiba se on... sekin.

Huomenna erikoisalavietsinnän tentti johon aion yrittää lukematta ja ilman että olisin käynyt edes luennoilla. Jos ei onnaa niin ei onnaa... mutta on mahdollista että onnaakin; olen suorittanut kaksi muuta kurssia, joilla käsitellään vastaavia asioita.

Pelottaa sekin, että lyökö flunssa päälle.
Lapset ovat pipinä; Piialla poskiontelotulehdus, Pietulla kuudetta päivää kuumetta, Minttu ripuloi. Muistan vastaavia syksyjä niiltä ajoilta, kun ne muksut olivat pieniä...

Huomenillalla pitäisi Ouluun. Tanja ja Ande ovat luvanneet katsoa pienimpiä. Silti on huono omatunto. KUNNON äiti jäisi kotiin ja keittäisi mustaviinimarjamehua.

L.Chat pisti tekstareita. Niistä jäi mietteliäs olo. Unelmien talo oli osoittautunut homeiseksi pommiksi, mutta L oli tolpillaan; vain asiallisessa määrin ahdistunut.
Kovan koulun läpikäyminen opettaa ihmisille perspektiiviä. Loppujen lopuksi talo on vain talo ja elämä on sitä millaisena sen päättää nähdä.
Tuumailin sitäkin, että onko mikään miltä näyttää: Terveen näköinen talo ei ollut terve. Ehkä seuraavakaan askel ei ole sitä miltä ensin vaikuttaa. Ehkä tämä vastoinkäyminen onkin siunaus. L hitsautuu kiinni taloonsa ja valintoihinsa joutuessaan maksamaan niistä muutakin rahaa.
Toivottavasti niin.
Silti mamma minussa haluaisi hetkeksi haltijakeijuksi. Olisi niin kiva taikoa kaikki hyväksi.

Tiina P soitti; oli kiva kuulla kuulumisia pitkästä aikaa. Tiina ja Tapsa ovat ottaneet 3 sijaislasta: kaksivuotiaan monivammaisen pojan ja 6-vuotiaat kaksostytöt. Ihailtavaa ja kadehdittavaa. Vaikka Tiina kuulosti kyllä väsyneelle...
Heli asustelee Ranskassa ja on juuri saanut vauvan - ensimmäisensä. Hassua ajatella Heliä äitinä.
Vaan ehkä hän on muuttunut.
Olenko minä?
Vai olenko sama kuin parikymmentä vuotta sitten? Oleellisilta osin sama?

Ostin divarista neljä kirjaa ja autolehtiä Pietulle.
Marxin ja Engelsin kootut olisi kiva lukea, mutta juuri nyt on liikaa muuta luettavaa: Ehkä sitten joululomalla...

Helvi Hämäläisen runokirjan selasin läpi. Kirja oli vuodelta 1965. Se sisälsi nuoren naisen ylidramaattisia runoja kuolemasta. Terapiarunous on joskus paikallaan, mutta sellaisen arkisen asian kuin läheisen menettämisen dramatisointi suhteettomiin runomittoihin tuntuu haudanryöstölle. Pelkkä kipu ei tee kenestäkään taiteilijaa.

Pysyvä linkki 02.11.2004 19:18:00 , kirjoittaja satu Sähköposti , 3325 katselua, Viipaleita, Jätä kommentti »

<< 1 ... 968 969 970 971 972 973 974 975 976 977 978