| « Päivän eka kauppareissu by Heikki | Kotitöitä » |
Tekniikka kohtaa luonnon ja muita elektronisia kummallisuuksia
Tekniikka kohtaa luonnon ja muita elektronisia kummallisuuksia
Tiskikoneen vika selvisi eikä se ollut ensimmäinen, toinen eikä viidestoista mikä mieleen juolahti. Juttu meni niin, että tämä lämmin syksy on ollut hiirien suhteen tavallista maltillisempi. Mitään erityisen suurta massamurhaa ei ole loukuissa tapahtunut ja kaukaa viisaana ajattelimme pitää tilanteen samana poissaolomme ajankin. Niinpä ostimme kellariin niitä kuuluisia hiirebaareja. Nehän toimivat toisin kuin myrkky. Seiniin ei jää mitään haisevia raatoja mielikuvitusta rassaamaan vaan baarissa vierailtuaan hiiret tulevat kovin kovin janoisiksi, ryntäävät talosta ulos ja hukuttautuvat traagisesti johonkin vesilätäkköön. PAITSI että meidän vieraamme eivät jaksaneet vesilätäkölle asti vaan olivat murtautuneet astianpesukoneen vesiputkeen!
Osku vaihtaa putken tänään ja kuuluisana "onni onnettomuudessa"-klausuulina lisättäköön, että onneksi tämä tapahtui poissaollessamme, kun koneen vesihana oli kiinni. Aukinainen hana olisi saanut lattiat lainehtimaan...
Toiseen tekniseen kummastelunaiheeseen lainaan tekstin ja kuvan Heikin facebooksivuilta:
Perhana nämä nykyajan tietokoneet alkaa olla liian monimutkaisia. Asuksen eee PC:ssä on VGA-liittimen sijasta mini-VGA liitin. Soittelin vähän joka puolelle ja mistään ei kyseistä liitintä löytynyt. Kunnes lopulta löysin adapterin piilosta koneen pohjan alta.
Se, mitä Heikki jätti postauksessaan mainitsematta, oli että ajoi VAASAAN ASTI sitä ennenkuulumatonta mini-VGA:ta hakemaan. (Moinen tarvittiin että Tiitin huoneessa saatiin kytkettyä pimun joulupukilta saama telkku kotiverkkoon...)
Ja loppuun kuva mummin pienestä, joka oli eilen illalla tovin äitinsä kanssa mummolassa evakossa. Sen tovin, mikä isältään meni talonsa imurointiin ja luutuamiseen. Siellä tänään päivälliset 25:lle. Olenkohan tullut asosiaaliseksi (vai vain laiskaksi tai vanhaksi ja laiskaksi tai ... ), kun itseä ajatus moisten järkkäämisestä ei tänä vuonna nappaisi ollenkaan...? Paljon enemmän odotan tinanvalantaa, paukkuja, herkkuja, pelejä, löhöilyä jne omien pienten sekä lastenlasten kanssa.
3 kommenttia
Itse en useinkaan sulje tiskikoneen vesihanaa, harvassa asunnossa minulla on tuo ylellisyys ollutkaan, tässä ja edellisessä nyt tosiaan on... siskon mies LVI-liikkeen omistaja kun tulee kylään, siitä tulee kyllä sanomista kun mulla on tiskikoneen vesihana auki, vaikkei kone käy... se pitää AINA sulkea, AINA... kuten pyykkikoneen kraanakin...AINA....
Meilläkään ei tavallisesti koskaan suljeta.
Eli oli todellakin onni onnettomuudessa.
