Minä en ole mikään vannoutunut Kaurismäki-fani. Osassa teoksistaan on yksinkertaisesti liian matala tempo minun amerikkalaisten elokuvien pilaamalla kultivoitumattomalle maulleni.
Joitain poikkeuksia kuitenkin on.
Mies vailla menneisyyttä kolahti aikoinaan - ja kovaa.
Eilen sitten kotimatkalla pysähdyimme Vaasaan syömään ja kun kotona kuulosti siltä, ettei meitä vielä kummemmin kotiin kaivattu niin myös leffaan. Le havren katsoimme ja upposi kyllä minuun kuin veitsi sulaan voihin. Voin siis suositella. Oli kovin kaunis kaikessa sentimentaalisuudessaankin.

Tänään sitten toisenlaista taidetta. Ensin kulinarismin puolelle eli päivän pöperöt.

Ja sitten siihen Varsinaiseen Taiteeseen eli tällaisen kirjan Wilma oli viikonlopulla rustannut minulle! Lukijana itse kirjailijatar.

Tämän iltapäivän samainen kirjailijatar on sitten rustannut "taidenäyttelykirpputoria" kammariinsa. "Joutuvat" Jeremiaksen kanssa kuulemma yöpymään meidän makkarissamme, koska huoneessaan on liikaa taidetta, jota ei saa liikuttaa.
:)