Hei, minäkin näin elokuvan parisen päivää sitten. Itse pidin siitä kovin, mutta se oli niin pitkä, monitulkintainen ja monimuotoinen elokuva, etten ehkä tähän vuodata kaikkea kokemaani.

Kuitenkin kun mainitsin että haluaisin kuulla muiden mielipiteitä elokuvasta niin itse kiinnitin huomiota ainakin seuraaviin kohtiin: kuinka luonnon suurimmat ja pienimmät systeemit ovatkin samankaltaisen näköisiä ja oloisia.

Lisäksi päähenkilön pohdinta ja tuska, jonka auktoriteettien ja esikuvien käsittämättömän epäreilu "tee niin kuin sanon, älä niin kuin teen" oli koskettava. Ja minut pysähdytti oivaltava kommentti: "En tee mitä haluan, teen mitä vihaan".

Itse en ole kovinkaan uskovainen, mutta elokuva ei todellakaan ollut liian päällekäyvän uskonnollinen vaikka eräs pääteemoista olikin ihmisen suhde jumalaan. Itse pidin elokuvasta todella paljon, pitkän kestonkin huomasi ainoastaan siitä, että pehva puutui :> Ei kyllästyttänyt ollenkaan vaikka 2,5h on todella pitkä aika elokuvalle.

Saara

Kiitos Saara,

Itseeni kolahti niissä luontokuvissa oivallus siitä miten hyvin ne toimivat vahvan, raastavan surun symboleina. Tavallisestihan luonto liitetään päinvastoin rauhottavaksi ja eheyttäväksi elementiksi?

Dialogissa oli paljon tuon mainitsemasi kaltaisia kohtia, jotka jäivät muhimaan pään sisälle.
"Minä annan sinulle poikani" oli jotain mihin en itse ole koskaan pystynyt... enkä pysty vieläkään.