| « Ihan pikaisesti | Kotona jälleen » |
Jos noin 150 sivua päivässä....
Jos noin 150 sivua päivässä....
No nyt alkaa koululla taas näyttää siltä, miltä pitääkin eli työpöytä notkuu kirjapinoista ja lukuelämyksiä ahmitaan vauhdilla. Tälle kuulle vielä kolme tenttiä; taidehistoriasta, mediatutkimuksen klassikoista ja intilaisesta filosofiasta. Yhteensä noin 2300 luettavaa sivua noin kolmeen viikkoon!

Koulun jälkeen kaupungille asioille.
Pitää hakea autoon joku laakerihommeli sekä Oskun lahja ja heittää Pohjalaiseen kaksi täytejuttua ja käydä Jupiterissa katsomassa olisiko sinne tullut hella Mimmilään.
Jos ehdin niin haen Rikulle kultakalankin. Toinen Rikun kultakaloista teki harakirin viime kesänä, mutta koska Mii ei ole mitenkään eager puhumaan vaavilleen kuolemasta (Oikeastaan aika mielenkiintoista, sillä Miillä on kuitenkin oman elämänsä ajalta enemmän kokemusta aiheesta kuin monella muulla ikäisellään) niin hän kypsästi ilmoitti Rikulle "Kaltsun" karanneen kotoa ja menneen Kangakselle leikkimään ahventen ja särkien kanssa.
Mummi voisi nyt sitten hakea Kaltsun takaisin ennen kuin lampi jäätyy...
(Kuva vanha siltä ajalta kun fisut olivat meillä hoidossa)
Selkä kipeä.
4 kommenttia
kurkkaa vähän salaa millasia nojatuolei siel jupiteris on, heh toimiiko kamera luurissa, nappase kuva, en usko että niil on mitään sitä vastaan kunhan selittää ensin Se millasta kaipaan on hiukan, hankala selittää, pitää itse kokeilla (itsellenihän minä sitä meinaan)
Meil on Gina tuol varastos yks nojatuoli, jos ei Satu hae sitä pois?
Siin on sellaset puiset käsinojat ja huono kangas päällä, eli pitää päällystää uusiks..
Mites hella?! :D :D
Enkä hakenut Kaltsuakaan. Motonetissä ja töissä meni pidempään kuin oli tarkoitus.
Huomenna uusi päivä.
Jos se nojatuoli on saman tyyppinen kuin se mikä sulla tarassillakin, niin Satu haluaa ehdottomasti sen lastenhuoneeseen iltasatutuoliksi.
