| « Kotona jälleen | Olen liian fiksu antaakseni älyn nousta päähäni » |
Yhdenlainen luentomuistiinpano tämäkin
Yhdenlainen luentomuistiinpano tämäkin
Istun taidehistorian luennolla ja teen laiskahkosti muistiinpanoja. Eilen esim. renessanssin kohdalla oli olo, että ”Oi, miksen minä käynyt tätä kurssia aiemmin. Olisin reissulla saanut paljon enemmän irti, mikäli olisin kohteista tiennyt ennalta tämän ja tämän!” Ja sitten taas toisaalta on välillä hetkiä, jolloin kaikki tuntuu tutulle ja moneen kertaan luetulle ja mietin, että miksi täällä istun sen sijaan että menisin suoraan tenttiin?
”Vika” ei ole luennoitsijassa eikä luennon rakenteessa. Mielestäni kumpikin ovat varsin hyviä. Se ”puolittainen ongelma” on minussa itsessäni, omassa taustassani. Tiedän liikaa – ja liian vähän.
![]()
Kotona niin eilinen kuin aamukin soljui ongelmitta.
Heikin tapaan kaupungilla kurssin päätyttyä; sitten syömään, juomaan ja na… uttimaan kahdenkeskisyydestä.
Pancho Villaaa ajateltiin, sillä pidimme siitä kovin ennenvanhaan Tampereella ja Heikkiä hiukoo TexMex-tyyppinen pihvi. Toisaalta Vaasan Pancho Villasta on kuulunut paljon negatiivista. Palvelu kuulemma vähän huonompaa kuin kurjista kurjin.
Eli toinen vaihtoehto voisi olla tuo:
http://www.ilbanco.fi/
