Olen kutsunut (ihan eilen kiireellä hosatuin kutsukortein jopa, joissa tosin löytyi uudella lukemisella PALJON typoja) lapset, lapsenlapset ja Ginan lauantaiksi Italialaisille päivällisille. Tuollaisten väsääminen on minusta kivaa, joten odotan sitä kovin ja touhuan mielelläni.

Toisaalta joku on tipauttanut pommin Tönöön ja kaikki paikat, mitkä eivät ole vinksin ovat vonksin tai vähintään heikunkeikun. Ja toisaan toisaalta (kolmaalta?) minun on pakko saada se Marshall McLuhan essee valmiiksi tällä viikolla.
Niinpä jäin tänä aamuna kotiin kunnianhimoisena tavoittenani siivota JA kirjoittaa JA lukea.

Kello käy aamuysiä ja ilmassa väreilee jo nyt kevyttä kenttästressiä.
Iltapäivään mennessä saatan olla suorastaan vaarallinen.
:eiei:

PS. Mitä kirahvit sanoo? Miten ne siis ääntelevät? Jeremiasta vaivaa tämä eksistentiaalinen kysymys ja koska "äiti tietää kaiken" en voi jatkaa esseetäni, ennen kuin olen selvittänyt tuon asian?