Tulin kotiin tänään jotakuinkin poikkipoikki. Koko työ- & koulupäivä oli ollut katkonainen. Aina kun keskityin johonkin , tuli jokin katkos. Pääosin nämä katkokset (ihmiset) olivat mukavia, mutta yhtä kaikki meni aina tovi ennen kuin olin (bongaamani uuden keskustelupalstan kautta tietenkin) takaisin McLuhanin maailmassa - ja kello tikitti koko ajan.

Lopulta neljään mennessä olin melkein raivoissani. Eniten olin itselleni vihainen saamattomuudesta. Toiseksi eniten äksyilin ajalle sopimattomasta kiiruhtamisesta ja kolmanneksi keitti sitten tasaisesti koko muu maailma.

Kotiin lähtiessä ajelin pitkin poikin kaupunkia asioilla ja Isakia etsien. Asiat sain hoidettua, Isseä en koskaan löytänyt, mikä sinänsä ei ollut mikään maailmanloppu. Pietarin vakuutuksen mukaan hänen kamunsa kyllä saisi muutama tunti myöhemmin kyydin kotiin omalta äidiltään. Se on vaan se ajatus "pikkupojasta" (180 cm ja risat?) surkeana sateessa, mikä kolahtaa äiti-ihmiseen, on se "vaavi" sitten oma tai jonkun muun...

Kotona (haettuani Pietun ja Anden) odotti postilaatikollinen viestejä joista pari olisi ehdottomasti pitänyt avata vähintään viikko sitten. Kärsimätön olo kääntyi aidosti pahaksi tuuleksi.

ONNEKSI oli lasten muskari-ilta. Syöminen (aamiainen, lounas, välipala ja päivällinen yhteen putkeen, koska tietenkin olin unohtanut kaikki nuo hosuessani joutavuuksia koko päivän) ja rauhottuminen helpotti oloa kummasti. Siihen mennessä, kun Heikki palasi pienten kanssa musiikkileikkikoulusta, olin jo melkein oma itseni.

Ilta sitten mummuttaen (Jessekin meillä yötä, koska huomenna on hänen kerhopäivänsä täällä) ja pyykkivuorta silittäen.

Blogikuvaksi Tiitin varastolaatikoista esiin kasaamat kirjat, ne , jotka olivat Ginalla hoidossa ja vähän lisääkin. Hienosti sopivat hyllyyn, jota ei vielä ole?

Jouduin sallimaan tuon olemattoman hyllyllisen (siis sen hyllyn, jonka Pietu toivottavasti rakentaa tällä viikolla) levittäytymisen olkkarin puolelle, koska työhuoneen seinät ovat "loppu", ei tilaa enää missään. Osa kirjoista työhuoneen hyllyissä on jopa "kaksinkertaisesti", mikä on jotain mitä periaatteessa paheksun kovasti.
Toistaiseksi ei kuitenkaan muuta mahdollisuutta...