Muranon lasia pidetään osana Venetsian historiaa, vaikka tarkkaan ottaen Muranon saari ei ole Venetsiaa vaan oma saarensa läheisellä laguunilla. Niin tai näin niin lasia siellä on tehty 1200-luvulta asti - toinen toistaan taidokkaampien mestareiden toimesta.
Kuvassa on käärme, jonka Heikki osti Venetsiasta minulle.
Kuva ei oikein anna sille oikeutta. Sen kautta ei käy ilmi, miten koru vaihtaa väriä; on välillä musta, välillä kultainen mustin pilkuin ja välillä täysin läpinäkyvä.
Pidän korusta Wallan Waltavasti.

Käärmeen symbolimerkitys on kaksijakoinen. Kristinuskon perinteessä käärme oli Jumalan vastustaja, vietteli Eevan ja Aatamin syntiin ja toi maailmaan kuoleman.
( Ystäväni Kika Hammar aikoinaan kirjoitti lopputyönsä kehyskertomuksessa teoriasta, jonka mukaan käärme viimeisteli luomistyön. Ei elämä olisi elämää ilman kuolemaa, ei alku alkua ilman loppua yms?)
Mutta toisaalta Vanha Testamentti tuntee myös vaskikäärmeen, jonka Mooses kohotti erämaassa kansannähtäväksi ja josta kristikunnassa tuli ristiinnaulitun esikuva. Myös Aaronin sauva muutui käärmeeksi egyptiläisten silmien edessä. Varhaskristitty Physiologus saarnasi käärmeen hyvistä ominaisuuksista ja niin edelleen. Eli siinäkin perinteessä eläinmaailman ikuinen kapinallinen eli käärme ei oikein istu kunnolla mihinkään rooliin.

Meillä omassa pohjoismaisessa germaanikansojen perinteessämme käärme on kietoutunut maan ympärille vyöksi eli kuvaa merta. (Egyptissä stort sett samma)
Omaa häntäänsä pureva käärme esiintyy monin puolin maailmaa ikuisen kiertokulun symbolina.

Minua itseäni kiehtoo symboliikka, jonka mukaan käärme yhdistää maanpäällisen maanalaisen, nykyisen ja menneen maailman ja voi siksi esim. välittää edesmenneiden siunauksen nyt eläville.

(Merkuriuksen sielun parantamissauva on toiselta nimeltään käärmesauva.)
Myöhemmin, 1700-luvulla Goethe käytti käärmettä puhtaan ihmisyyden leviämisen vertauskuvana. Ei sekään mitenkään vastenmielinen ajatus.

Kaikkein tunnetuin (syntiinlankeemustarinaa lukuunottamatta) lienee käärmeen tulkitseminen fallossymboliksi. Siinä missä länsimaisessa kulttuurissa ja etenkin psykoanalyysissa puhutaan moisen kaihtamisesta, aaisialaisperäisissä esoteerisissä järjestelmissä se on elinvoiman vertaiskuva, joka ihmisen tulee mietiskelemällä herättää ja kohottaa.
Plussaksi katsotaan myös käärmeen kyky luoda nahkansa (uudistuvan elämän vertauskuva) ja sen läheinen yhteys elämän elementtiin (hedelmällisyys) sekä seksuaalisuuteen (käärmeen rumis - penis, käärmeen pää - häpykolmio)

Vishnu lepää "maailman käärmeen päällä". Maailman vuoren, Merun, ympärillä kiersivät jumalat ja titaanit käärme Vasukin ruumista vispilöiden ikiaikaista maitomerta voiksi. Kobrajumalatar Manasa hallitsi maan päällä Vishnun nukkuessa...

Syvyyspsykologia näkee käärmeessä muistuman ihmisen esihistoriaan "Joka kohtaa unessa käärmeen, sa akosketuksen tiedostamattomaan syvyyksistä nouseviin voimiin,jotka tulevat yhtä kaukaa ihmiskunnan alkumenneisyydestä kuin tämä eläin " (Ernst Aeppeli)

Lisääkin tulkintoja on ja niiden päälle ihan vielä joitain ikiomiani.

Kauniina sen kuitenkin näen ja elämänvoimassaan kiehtovanaa; täyttää tehtävänsä saamatta kummemmin kunniaa (sen sijaan runsaasti ennakkoluuloja kategorioihin paremmin sopivilta, sovinnaisimmilta ja heikommilta) ja uudistuu sekä uudistaa tarinansa jokaisessa toteutuvassa fyysiessä rakkauden aktissa.

Menikö saarnaamiseksi?

Ilta on sujunut kotitöissä. Eivät tekemällä lopu, mutta eivätpä toisaalta kummemmin stressaakaan. Tuntuvat sille, mille pitääkin.

Ilmoittauduin sitten semivahingossa koululla taidehistorian sivuaineryhmään, vaikka minulla on kyllä filosofian kurssejakin yllin & kyllin sivuaineeksi.
Ahneella on kenties paskainen, mutta esteettisesti ja intellektuaalisesti antoisa loppu?