Kirjoittelen tätä junassa matkalla takaisin Lakeuksille. Mieli halajaa Italian lämpöön ja toisenlaiseen valoon kylmän, harmaan, tihkuavan Suomen sijaan. Mutta vielä enemmän halajaa mieli omien luokse. Lapsia valtava ikävä.
Niko Tommy Hermanni on vielä niin pieni, että viikon poissaoloni on sama kuin olla poissa seitsemäsosa hänen elämästään ja Wilma, Jesse ja Jere olivat niin vaisuja lähtiessäni ja…

Matkan vaikutelmat ovat yhä yhtä puuroa mielenpielessä. Verona oli (ja on) kaunis , ystävällinen kaupunki , jossa oli juuri sopivasti nähtävää yhdeksi viikoksi. Ei tullut samanlaista kokemusähkyä kuin Roomassa pari kesää sitten, mutta jalat ovat kuitenkin hyvällä tavalla kipeät. Kävelty on kilometri poikineen. Ja sen jälkeen vielä niiden kilometrien pojanpojat omine pojanpojanpoikineen ainakin seitsemänteen sukupolveen ellei pidemmällekin.

Museot koluttiin kaikki (paitsi afrikamuseo joka lipsahti vahingossa ohi), samoin kirkot ja galleriat. Kiersimme myös jo tutuksi käyneen konseptin mukaan kaupungin turistibussilla (selostettu kiertoajelu) ja jaksan viehtyä siitä miten paljon oivaa informaatiota moisilla kierroilla saa. Paljon enemmän ja paljon hauskempaa, kuin osaisi kuvitellakaan.

Ehdimme kuitenkin myös istuskelemaan terasseilla monilla Piazzoilla ja seuraamaan kuhinaa punaviinilasin tai vaahtoavan latten takana. Piazza Erbestä ja Garibaldin puistosta tuli minulle suorastaan vakipaikkoja niinä aamupäivinä kun Heikki juoksi yliopistolla, mainostoimistoissa ja erilaisissa ”laboratorioissa” työnsä puolesta. Siellä oli mukava istua, kirjoittaa tai lukea… ja sieltä oli hyvä tehdä aina muutaman korttelin ja kujan pituisia kierroksia vanhaan kaupunkiin.

Oskari pahoitteli kotiasioita soittaessaan, että mahtaa Heikkiä ketuttaa olla töissä niin ison osan ajasta. Se oli hutiarvio. Ei tainnut harmittaa ollenkaan vaan päinvastoin hämmästyi joka iltapäivä, että joko kello on niin paljon, tyotoverinsa Tizianan kehoittaessa häntä lyömään pillit pussiin ja painelevan matkoihinsa ”olemaan romanttinen vaimonsa kanssa”.
Aina seuraani liittyessään Heikki sitten suorastaan kihisi innostusta. Joko oli nähnyt jotain valtavan hienoa jota haluaisi soveltaa Suomessakin töissään tai sitten haaveili uudesta vaihdosta jossain erityisen kiehtovassa videopajassa tai… Noista saanette halutessanne ennen pitkää lukea jostain OAMKn sivuilta.

Bloggaan myöhemmin valtavasti kuviakin. Niin kuin arvata saattaa olemme vanginneet muistikortille paljon ja vähän enemmän.

Loppujen lopuksi siis italoimme monella lailla enemmän kuin edellisellä reissulla. Ja romantisoimmekin. Oliko sitten Tizianan hyvää vaikutusta vai osasiko mokoma jo ihan itse, niin mieleen jäi reissulta monia kauniita eleitä Heikin puolelta; esim. ruusu ”noin vain, ilman syytä” ja korukin ja vieläpä niin onnistunut koru, että minä, joka en ikinä koruja käytä, en ole kultamustaa Muranon lasikäärmettä kaulaltani pois ottanut kuin suihkun ajaksi ja silloinkin miltei anteeksipyytäen.
Valtavan kaunis on ja jotenkin niin, niin minua…
Herkullisia päivällisiä kynttilänvalossa, kävelyitä, hitaita hyväileviä keskusteluja ja toki niitä muitakin hyväilyjä, mutta niiden tarkemman kuvauksen jätän , jos ei omani niin ainakin Heikin intimiteettisuojan alle.

Kaiken tämän jälkeen en osaisi valita kumpi lopulta antoi enemmän Rooma, vai Verona. Tiedän kyllä, että Italiaan palaan vielä. Gardajärville ehkä, Pisaan tai Firenzeen tai…

Venetsia sen sijaan ei houkuta, yllättävää kyllä. Vietimme siellä puolikkaan päivää ja äänten kuhina ja turistien surina kävi miltei fyysisesti kimppuun. Basilics San Marco on nähty, kanavat ja goldolit ja Huokausten silta ja hirvittävän kaunista oli, mutta jotenkin kovin uuvuttavaa. Tiziana kertoi Venetsialla olevan samanlainen vaikutus moniin. Muutaman tunnin työpalaveri siellä ja ihminen on kuulemma totaalisen uupunut, kuin olisi paiskinut pidempäänkin rankkoja töitä… Voin uskoa sen.

Matkustimme aika pienellä budjetilla, joten tuliaisia ei ole paljon. Sekin toki suhteellista. Kun on sen kokoinen perhe, kuin mitä meillä on niin ”jotain ihan pikkuriikkistä jokaiselle” on yhtäkkiä enemmän kuin osaa aavistaakaakaan. Pienimmille sorruin ostamaan jotain herkkua ja vaatetta, mutta aikuisten tuliaiset, samoin kuin itselle ostetut ovat kaikki ruokakaupoista; pastaa, kastikkeita, kuivattuja sieniä, mausteita, oliiviöljyä ja niin edelleen. Tuntuu väkisinkin hassulle raahata lähikaupasta jauhoja hotellille ja siellä pakata ne huolellisesti laukkuun, mutta voiko toista yhtä edullista keinoa ollakaan ”palata hetkeksi takaisin Veronaan” kuin leipasta kotona Veronalaisia sämpylöitä tai keittää jauhelihapullat oikeassa italialaisessa pastakastikkeessa?