tai ainakin niin kuin Strömsössä menisi, jos siihen osuisi isohko pommi.
Tai kaksikymmentä isohkoa pommia.

Töiden jälkeen ajoin ensin asioille, sitten hain Anden töistä ja surruttelimme Vöyrille. Kävin moikkaamassa Hermannia sen aikaa, että Keijo pääsi suihkuun ja sitten painelin kotiin virkeänä ja täynnä energiaa.

Kotona sen kun vain piristyin ja ilahduin lisää. Hernekeitto oli hyvää ja Mii oli askarrellut lasten kanssa aivan hillittömän hienon Tönön pienoismallin! Muksutkin olivat siis hyvällä tuulella ja pulppusivat toinen toistaan mukavampia juttuja.

Mobilisoin Heikin, Tiitin ja kolme pikkuista (Jessekin meillä) ensin ompunpoiminta- ja sitten kuorimistalkoisiin, alustin jättimäisen valkosipulisämpylätaikinan, tein omppupiirakan pohjan ja silppusin kahteen jättiläismäiseen kattilaan ompunpalasia, vähän vettä ja sokeria eli laitoin mehut tulemaan...

Pienoismallista ja ompunpoiminnasta on paljon ihania kuvia, samoin valmiista leivonnaisista ja muun hyvän hyrinän päälle Jesse piti pitkän puheen siitä, kuinka mummo leipoo maailman parasta omppupiirakkaa (ja saa siksi aikanaan myös leipoa Jessen hääkakun, josta tulee niin korkea, että se yltää taivaaseen asti niin, että Lylekin saa ottaa hääkakkua jos haluaa) mikä lisäsi hyvää mieltä entisestään.

Vaikka touhua ja tohinaa siis riitti, sain kaaoksen pysymään hyvinkin hallinnassa.

Pienet kävivät pesulla sillä aikaa kun siivoilin köökiä ja tovin oikeatsi näytti kovasti siltä, että saisin homman hoidettua kunnialla kotiin ja vieläpä ajoissa. Edessä häämötti rauhallinen ilta koneella tai kirjan ääressä.

Suodatin siinä mehua pulloihin sitä mukaa kun muilta töiltä ehdin ja jossain vaiheessa pullot alkoivat loppua kesken, niin kuin ne AINA mehustaessa tekevät.
Silloin sain sen loistavan idean joka oli suoraan itsestään Pärkkeleestä:
Muistin että kellarin nurkassa on pari pulloa vanhaa viinimarjamehua, jotka olen jo monenmonta kertaa aikonut heittää pois, mutta en vain ole saanut aikaiseksi.
Nyt sen tekisin ja pesisin ja keittäisin pullot ja saisin kuin saisinkin kaikki mehut somasti sieviin astioihin!
Kuulostaakko hyvälle?
Minusta kuulosti.
Viittä minuuttia myöhemmin kaikki olikin jo toisin.

Kaksi ekaa pulloa sihahtivat ikävästi, kun avasin ne ja kaadoin käyneen mehun pois. Kolmas ei sihahtanut vaan räjähti. Punainen mehu värjäsi sekunnissa koko keittiön punapilkulliseksi.
Siis KOKO keittiön; katon, seinät, kaapinovet, lamput, huonekalut, kaiken mitä voitte ikinä kuvitella ja aika paljon sellaistakin mitä ette voi kuvitella.
Eikä se helkutin neste lähde pesemällä pois!
Siis osasta pinnoista lähtee, mutta ei katosta eikä seiniltä.
Ne pitää M A A L A T A uusiksi.

Arvatkaa veetuttiko paljon vai paljon enemmän?

Ja seuraavaksi alkoikin sitten Wilma iltanatinansa (Hän on kiukunnut nukkumaan menoa jo muutamana iltana, mikä ei mitenkään erityisen vaarallista, kuuluu ikään jne. mutta on toki hetkittäin ärsyttävää) ja onnistui herättämään jo nukahtaneet Jessen ja Jeren.
Hirmuisten neuvotteluiden (ja uhkauksien ja nieltyjen ärräpäiden) jälkeen sain kun sainkin pimun tyytymään ja palasin katsomaan hävityksenkauhistusta keittiöön.
Toisella katsomisella se ei näyttänyt yhtä pahalle.
Ei, vaan se näytti paljon, paljon pahemmalle!

Siihen väliin tuli Keijon puhelu: "Haluaako mummo tulla Hermannia nukuttamaan, kun se vain itkeskelee?" ja oli melkein kuin pelastusrengas hukkuvalle.
Oi kyllä! Kyllä mummo haluaa!
Mummo tulee. Heti!

Sielläpä ne sotkut nyt sitten minua odottavat.
(Ja näyttävät epäilemättä kolmannella katsomisella vieläkin pahemmille)
Sitä ennen ehdin kuitenkin vähän rauhoittua.
Ja blogatakin - ilman kuvia tosin, sillä ne ovat siellä kotona omalla koneella.
(Siinä punapilkullisen keittiön viereisessä olevassa työhuoneessa.)

Ja se Hermanni muuten nukahti muutamassa minsassa oman äitinsä syliin. Ei siihen mitään mummia tarvittu.
Eikä mummi edes ole varma olisiko Hermannin kanssa voinut neuvotella tyyliin: "Jos jatkat tuota hupsua kiukuttelua, niin ehkä et saa lähteä keskiviikkona isin kanssa Ouluun mummin ja ukin luokse kylään. Sinne pääsee vain isot ja reippaat." (Se toimi Wilmaan, mutta ... tuskin Hertsuun?)