| « Mummiaalisia hemmotteluita | Veronan rakastavaiset: Romeo ja Muumio » |
Valkoisen ruusun koodi
Valkoisen ruusun koodi
Pitääkö jokaisen kukka-asetelman olla uniikki ja hyperluovuuden ilmentymä ynnä muuta sellaista? Vai saako joskus "toistaa samaa" kukkienkin kielellä? Vai onko se edes mahdollista sillä eihän kahta samanlaista kukkaa ole?
Jos joku muistaa niin vanhoja niin minulla oli paikallisesta marketista ostettu (Mikaelan luoma?) asetelma yöpöydälläni muutama viikko sitten ( http://www.viipaleita.net/blog/satu/index.php/2010/08/02/levoton-mummeli-pikapaeivittaeae ).
Tänään kun sitten kävin iltasella kaupassa niin poimin sieltä vaippojen sun muun romanttisen ohella Keijolaan viemiseksi myös kimpun kukkia.
Voisin luritella pitkät pätkät siitä kuinka aamulla käydessäni siivosin roskiin loput vanhoista (Hermannin synnyttyä lahjaksi saaduista) kukista ja jo silloin jutteloimma, jotta uutta kaunista pitäisi saada.
Se on totta, mutta vain osatotuus.
Totta on nimittäin sekin että minulla oli taka-ajatus.
Se taka-ajatus oli, että pihistän kimpusta kaksi valkeaa ruusua itselleni ja saan oman yöpöytäni yhtä nätiksi kuin aiemmin.
Ja näin tein.
Tuo on niin, niin sopiva minun silmilleni. Sen vienoon tuoksuun on hyvä nukahtaa ja sitä kohti on hyvä aamulla silmänsä avata:
Kukkien kielellä kaksi kappaletta mitä vain kukkaa tarkoittaa "Haluan tavata sinut uudestaan."
Ruusu tarkoittaa tietenkin rakkautta ja valkoisena se edustaa muun muassa kuuta, Lunaa sekä valoa.
Voiko sopivampaa kukka-asetelmaa mummelin yöpöydälle Lylen kuvan viereen ollakaan?
Ja illan viimeiseksi blogikuvaksi lasten äärimmäisen epätervellinen ja hillittömän herkullinen iltapala.
Enpä muistakkaan milloin meillä edellisen kerran olisi ollut köyhiä ritareita! Heikki sai omansa kerman sijaan kauravaniljakastikkeella ja tiesi tasan tarkkaan milloin hän oli edellisen kerran moista ruokalajia maistanut:
Ei koskaan.
PS. Sain vihdoin ja viimein leikattua ne vanhat filtit joista tulee lastenhuoneen uudet päiväpeitot. Huomenna menee varmaan kokonaiset 10 minsaa niiden ompelussa. Talk about antikliimaksi!
