(Ei äidillä, eikä lapsilla.)

Nyt, kun muut lapset ja lapsenlapset ovat kukin tahoillaan, huomaa, miten helposti käy tylsäksi kotonaolo kahdelle pienimmälle.
(Ja minulle, mutta se onkin sitten toinen asia ja sen korjaa pian alkava koulu)

Meillä askarrellaan, leikitään, retkeillään, kokataan, touhutaan kotihommia, urheillaan jne. Aika paljonkin siis touhutaan yhdessä mukulain kanssa.
Vaan silti jatkuvasti on olo, ettei kodin ohjattu toiminta oikeastaan kunnolla riitä purkamaan pikkuisissa pursuavaa energiaa. Pieni tylsyys ei ole pahasta, mutta pidemmän päälle virikkeiden vähyys kyllä vahingoittaa lasta.
Niin uskon.

Nostan siis hattua niin korkelle kuin vain ikinä yletän niille kaikille äideille ja isille, jotka oikeasti pitkän päälle hoitavat homman kokonaan omin voimin kotona. Minusta ei olisi siihen!

Sen sijaan omat rajoitteeni tuntien, kiitän luojaani, että pian alkaa muskari, kerho, uimahallivuorot, ratsastus jne. Helpotusta äidin hiipuvalle mielikuvitukselle ja rutiineja viikkoon.

Jotain hyvää siis lähestyvässä syksyssäkin.

Alla joitain tämän iltapäivän tekemisistä (niiden tylsien hetkien välissä):

Kohta kumminkin tulevat päivällisen syöjät ja sen jälkeen vie Heikki noinmetriset seurakunnan isolle parkkipaikalle ajamaan uusilla monstereilla ja koulun kentälle pelaamaan futista. Virikevahdinvaihtoa kehiin.