Päivä meni hyvin shoppailusta huolimatta.
Hermannin allas löytyi juuri oikean värisenä, Tiiti sai kaiken, mitä tarvitsi plus rapiat päälle ja alennusmyynnistä tarttui minullekin mukaan uudet ballerinat ja ohut neule.
Hyvin meni ajomatkatkin huolimatta siitä että kilometrejä kertyi wallan waltavasti ja auton ilmastointi oikkuili. (Ulkolämpömittari näyttää tällä hetkellä +29)

Oli mukava nähdä keskimmäistä veljeä ja käväistä kahvilla äidin kanssa.
Oli mukava äitityttäröidä Tiitin kanssa.
Oli mukana nähdä ja kuulla että Pietu oli tyytyväinen kouluunsa ja vaikutti melkeinpä suorastaan innostuneelle, vaikka moinen junttimainen innostuminen sotiikin 16-vuotiaan luontaista cooliutta vastaan.

Niin mukavaa moinen innostus oli, ettei edes kamalasti kirvellyt katsoa sitä työkalulistaa , mikä Pietulle oli koululta annettu omaksi hankittavaksi: 290 eetua oli ehdoton minimi, 890 se mitä koulu ehdotti - siis jokaisen oppilaan omien työkalujen hankintakustannuksiksi!

Vöyrillä ruokakaupassa oli täyttä, mutta kärryllinen täyttyi Tiitin avustuksella nopsaan eikä maksanut paljoa sen yli mitä olin viikonlopun ruokaan budjetoinnutkin.

Väsytti siis, sen myönnän, mutta olo oli silti seesteinen, kun ajoin Mimmilään hakemaan kahta pienintäni.
He olivat olleet oikeastaan Tanjalla hoidossa päivän, mutta koska Tanja ja Ande olivat olleet Mimmilässä remppaamassa, niin siellä ne muksutkin...
Lampsin sisälle, ihailin edistyneitä töitä, ihmettelin ulos muuttavia rappusia, komensin lapset autoon - ja muutaman minsan kuluttua ne istuivatkin fordissa turvaistuimissaan, kaikki viisi.
Viisi?
VIISI?

(Ei kuutta, koska Hermanni jäi Mimmilään päällismieheksi vahtimaan remppaajia.)

Seesteinen oloni puhkesi siihen paikkaan.

Nyt, paria tuntia myöhemmin,juostuani loput asiat (Ginan postireissu, yhden yhdistyspöytäkirjan vienti, kaupasta ne ekalla kerralla unohtuneet) lasten syötyä, leikittyä ja rauhotuttua kylpyyn oloni on jälleen seesteinen, mutta pakko myöntää että ihan ekana siellä Mimmilän pihamaalla oli tunne, jotta istun maahan, laitan kädet ristiin rinnalle, työnnän alahuulen ulos niinkuin Jere möksätessään ja ilmoitan että "Mä en leiki tätä leikkiä!"

Osku hakee Jessen kohta, Tanja ja Ande noutavat Lovan jossain vaiheessa iltaa ja pian seitsemän jälkeen nukahtavat normisti Wilma, Jere ja Riku (joka ainoana lapsenlapsista jää täksi yöksi mummilaan).
Ehtii sitä siis tässä - seesteilemäänkin.

Sitä ennen voisi kuitenkin leipasta kaksi juttua huomiseksi:
Huomenna on Keijon 23-vuotispäivät ja minulla on IDEA.