Osku ja Anu viettivät illan laskien mahdollisia remppakustannuksia – ja aamulla soitti välittäjä, että se talo oli nyt myyty!
Takaisin lähtöruutuun siis.
Kaipa se oikeakin kohdalle osuu. Ennen pitkää. Tänään olivat jotain käyneet katsomassa, mutta se ei lähellekään eilisen luokkaa…

Helle hiukan hellittänyt, mutta aika lailla slow motionilla on mennyt tämäkin päivä. Tätä tahtia kun laiskistuu niin töiden alku voi syksyllä ottaa todella koville…

Ja muun puutteessa sekä positiivisen palautteen kannustamana loppuun taas pätkä siitä Miin kässäristä:

Ja sitten on ne veljet.
Oskari on yhdeksän. Se syö saman verran kuin koko muu perhe yhteensä ja näyttää ihan keskitysleirivangilta. Jos vähän vetää vatsaa sisään, näkee hyvinkin selkärangan – etukautta!
Osku ei ole hyvä koulussa, mutta suunnilleen kaikessa muussa se sitten onkin. Hän ei rakenna vain majoja puihin, mäkiautoja ja kaninkoppeja sun muita vaan hän myös korjaa pyörät, vaihtaa sulakkeet ja palaneet lamput.
Oskari myös leipoo mahtavaa suklaakakkua, vielä parempaa pizzaa, virittää hiirenloukut, vie pois hämähäkin ja pilkkoo polttopuut.
Kuulostaako hyvälle?
No, sitä se ei ole. Kaikki hyvät puolet nimittäin mitätöityvät sillä, että Oskulla on aivan sairas huumorintaju.
Äärimmäisen sairas.
Ennen kuin sen sairauden asteen voi täysin tajuta täytyy ensin löytää omasta sängystään tyynyn alta sammakoita tai jäädä putoavan vesipommin alle kun on just meikannut itsensä discoa varten. Siinä sitä sitten seisoo kuin mikäkin abderiitti ripsarin valuessa pitkin poskia ja vihaa sellaisella intensiteetillä, että savu nousee korvista.
Muun pahan lisäksi Osku kiljuu. Hän kiljuu puhuessaankin, äänellä jolla voisi leikata lasia. illoin joskus harvoin kun hän EI kilju, se tarkoittaa sitä, että on jossain piilossa vakoilemassa mua ja mun kamuja.
Ja kohta se sitten taas jo kiljuukin. Tällä kertaa jotain salaisuuksia:
Ninni tykkää Mikistä ja Mimmi tykkää Chrisistä!

Pietari puolestaan on viisi vuotta ja mutantti.
Vielä vuosi sitten se oli ihanan söpö nelivuotias, joka oli suloinen, lämmin ja pehmeä. Silloin se vielä rakasti satuja ja jakoi auliisti märkiä pusuja ja tahmeita halauksia. Eikä niin pahaa oloa ollutkaan, etteikö se olisi kohentunut Pietun lempilämpimämpi-käsittelystä.
Sitten jossain vaiheessa, kun minä käänsin hetkeksi selkäni, niin pojulle tapahtui yllättäin jonkinlainen käänteinen metamorfoosi ja ihanasta perhosesta kuoriutui äklö toukka.
Pietu alkoi apinoida Oskua ja jotenkin jopa onnistui ohittamaan sen ärsyttävyydessä.
Kun Oskarin kunniaksi on sentään sanottava, että se keksii koko ajan uusia temppuja, joilla ajaa muut kohti mielenvikaisuutta, niin Pietu toistaa yhtä Oskulta matkimaansa temppua uudestaan ja uudestaan.
On pottumaista tunkea jalkansa kumppariin ja liaia myöhään hoksata, että joku ääliö on pannut sinne raa’an kananmunan.
Sellainen ä r s y t t ä ä. Mutta vielä enemmän ärsyttää, kun tulee huomaamaan, että niitä munia on joka ikisessä kengässä seuraavan kahden viikon ajan!

Pietu on piskuinen pirunpenikka. Vain harvoin sen silmistä vilahtaa se todellinen soma poika, joka taannoin joutui riivatuksi.
Jatkuvaksi hämmästyksekseni se on silti ihan OK brodi Tiitille. Itse asiassa Tiiti melkein palvoo sitä. Niillä on omat vaahtosammuttimen kokoisille sovitetut leikit; pikkuautokisat ja legoukkokaupungit ynnä muut sellaiset.
Jonkin oudon kauhukakarakunniakoodeksin mukaan Pietu suostuu jopa rakentamaan Tiitille duplotaloja, vaikka oikeastaan pitääkin itseään jo aivan liian suurena edes koskemaan niihin palikoihin.

Uusia kuvia ei ole tullut otettua joten skannattiin pari arkistoista about siltä ajalta miltä tuo nostalgiapläjäys on: