vaan herätti 5.30 niinkuin työaamuinakin. Tovin kääntelehdin uutta unta etsien mutta tajusin sitten häiritseväni vieressänukkujoita joten hipsin alas. Pitkät aamusumpit, vähän järkkäystä ja nyt jos alkais letunpaistoon...

Ja tähän loppuun yksi Rudolf Koivun kuva (Niin herttaisia nuo, parasta kitshiä.)
ja yksi niistä loruista (Lydeckenin) joista eilen kirjoitin. Kitshiä sekin.
Sattuneesta syystä tuntuu minulle sopivalle

Tuskin missään maailmassa
on kuin meidän mummolassa,
kukat kukkii, päivä paistaa,
herkkuja saa mielin maitaa.

Mummo kertoo satujansa
aina yhä uudestansa,
silti kohtaan aina uudet,
sadun ihmeet, ihanuudet.

Mummo onkin käynyt siellä
suuren sadun valtatiellä,
kuullut kuiskeet sadun lehdon,
nähnyt satulapsen kehdon!