| « Satunnaisia kuvia Satun sunnuntailta | Joitain kuvia » |
Ei tullut talkoita Oskulaan
Ei tullut talkoita Oskulaan
On liian märkää alkaa maalaamaan roskakatosta tai leikkaamaan syreeniä.
Sen sijaan Arja ja Risto roihuttavat pikkuväen avustuksella kuivia oksia kokossa pihalla, Heikki pykää meille uutta kompostoria ja minä haahuilen sisällä köökipalveluksessa ja imuria laulattaen sekä sensellaistellen. Kuluu se sunnuntai näinkin.
Uutta blogikuvaa ei ole niin laitetaan esille eilisen iltapala:
Pistin töihin viestiä, jotta haluaako joku paikata minua tällä viikolla. Jos se onnaa, olen viikon kotona lomaillen, äitelöiden, mummuttaen ja Jessen juhlia järkäten. Sillä lailla myös Kaustisella töihähtelevät kupeideni hedelmät voisivat viipyä siellä pidempään ja isä saisi laiturinsa ja talonmaalauksensa jne. mallilleen.
