Aivan niin kuin uumoilinkin, niin olin aamulla kankea ja jäykkä eilisen kävelysekoilun jälkeen. Sieltä mistä ei särkenyt, kolotti. Ja ne paikat, joita ei särkenyt eikä kolottanut olivat yksinkertaisesti kipeinä. Kaikenkaikkiaan olo kuitenkin valoisa. Tanjan lopputyö ehti ajoissa (jopa 24 tuntia ja 34 minuuttia ennen deadlineä). Fordin tuulilasin korjaus onnistui omavastuutta (tuon unohdin mainita eilen). Pihatyöt etenevät Tönöllä eikä työtöissäkään ole mitään akuuttia paniikkia. Koulun kahvilasta leijailee nenääni tuoreen leivän houkutteleva tuoksu.
Hymyilyttää siis.

Tajuan toki, että tämähetkinen näkökulmani maailmaan on pohjimmiltaan kiinni omasta olosta. Jos olisin marisevaisemmalla päällä voisin hyvästä mielestä hyrisemisen sijaan alkaa urputtamaan siivous- pyykkikaaoksesta Tönössä, maksamattomista laskuista tai vaikka siitä kuinka osa perhettä on taas akuutissa vaatetarpeessa (Minulla ei ole muita ehjiä kenkiä kuin talvisaappaat, Pietu tarvitsee ehdottomasti uuden kevättakin, Tiiti sisäpelikengät jne.) ja minä vihaan shoppailua.
Mutta enpä viitsi.

Ei ole sellainen olo.
Hymyilen mielummin tänään.