Minä ja Kohlbergin Lawrence ollaan yhä umpisolmussa toistemme kanssa ja näillä näkymin vaikuttaa siltä, että tulemme sitä olemaan vielä vuosia (vuosikymmeniä?) eteenkinpäin. Eli median arvokasvattavasta vaikutuksesta on tulossa kantava teema yhteen sun toiseen hommaan mitkä ovat viisi- ja viisikymmenvuotissuunnitelmissani.

Tällä hetkellä naputtelen Kohlbergia ontogeneetisyydellä. Ja niin kuin usein käy niin pelkkä työkalun vaihto johdattaa (pakottaa?) pitkiinkin ihanmuidenasioidenopiskelurupeamiin, kun yrittää tajuta että mikä se on kyseinen kalu oikein on ja –tärkeä tieto sekin - että miten sitä käytetään.

Ontogenia tarkoittaa karkeasti samaa kuin yksilönkehitys. Lääketieteessä luullakseni se koskee useimmiten ns. sikiönkehitystä, mutta filosofiassa mielekkäämpää keskittyä yksilönkehitykseen sen jälkeen kun tämä on pulpahtanut ulos äitiyksilöstään. Hienommin sama: Yksilöllistyminen tarkoittaa siirtymää ihmiseläimen yleisistä psykosomaattisista ominaisuuksista ainutkertaisen singulariteetin muotoutumiseen. Subjekti, siis se ontogenoitunut heppu, on aina osittainen ja epätäydellinen (Onko tuo raamatullinen viittaus?), mutta voi jalostua kollektiivisessa kokemuksessa.
Kaikessa jalostuneisuudessaankin yksilö kantaa mukanaan myös esiyksilöllistä todellisuutta, luontoa (Tässä yhteydessä luonnolla on esisokraattinen merkitys mahdollisuuden todellisuutena, ei siis ihmisen vastakohtana vaan pikemminkin olemisen ensimmäisenä vaiheena.)

Termimäärityksen kautta sitten jotenkin liukastuin Paolo Virnoon ja kokonaiseen uuteen maailmaan. Meinasin suorastaan eksyä sinne , mutta onneksi (?) kuulin Lawrencen laulun kaukaa ja muistin kuka ja miltä suolakaivokselta olen. Otin ontogenian kainalooni ja seurasin aamukahvilla nauttimani chilisämpylän muruja takaisin sinne miestä aloinkin.
Tukevasti takaisin wordissa Handbook of socialization Theroy and Research vieressä pölisten huomaan miettiväni kvanttifysiikkaa.
Ja se on kyllä yksi asia, mihin en IKINÄ kuvitellut Kohlbergetissä törmääväni!

Yksilöllisen, itsetietoiseen minän kehitysvaiheet on philosophia prima, ainoa ilmeinen olemisen ja tulemisen analyysi, sanoo Virno ja mikäs mummeli on moista kiistämään.
Jotain tekemistä sillä on moneuden eettis-poliittisen käsitteen kanssa myös, mutta … tarvinko minä SITÄKIN kalua? Katselen Vinrolandian suuntaan ja mietin Gaston Barchelardia:

”Kvanttifysiikka on kieliopillinen subjekti, johon vaikuttaa olevan mahdollista liittää mitä heterogeenisimpia predikaatteja: jos yhteen ongelmaan käykin humelainen käsite, toiseen voi hyvinkin sopia hegeliläisen logiikan kappale tai Gestalt-psykologiasta otettu käsite.”

(Puhumattakaan Gehlenin filosofisesta antropologiasta, Wittgensteinin kielipeleistä jne)

Ennen kuin TUON opin minä vilpitttömästi luulin, että kvanttifysiikka oli vain jotain mitä vain sanotaan ihmisille jotka halusivat tietää mitä vanhin veljeni oikeastaan teki ennen kuin hänestä tuli tohtorismies ja tyhmempikin (kuten esim. minä) oppi, jotta hän tutkii aivoja ja unta.
Nyt se mokoma tunkee jo minunkin töihini? Ei siis Jussi eikä uni (eikä aivotkaan) vaan se perskuleen kvanttifysiikka.

Minä tarvitsen kahvia.
Paljon kahvia!