XML-syötteet
| « Uimahallin jälkeen kotitekoisia hampurilaisia | Tiistai on touhua täys » |
Laitan tämän tänne muistiin
Laitan tämän tänne muistiin
kun en oikein tiedä mihin kohtaa muistiinpanokaaostani tämä muuten kuuluisi, enkä kuitenkaan halua hukata ajatusta.
Siis:
Ideaalisissa kommunistisissa yhteisöissä (paitsi että aurinko paistaisi aina niin myös) työ olisi järjestetty niin, ettei ihmisille enää syntyisi tarvetta viihtymiseen, jota lähinnä väsymys ja tympääntyneisyys vaativat korrelaateikseen.
Moinen elämän, työn, maailman yhteiskunnan järjestäminen on kuitenkin tietenkin silkkaa utopiaa ja mahdollisesti jo ajatuksena vaarallinen useammalla kuin yhdellä tasolla.
SILTI jäin miettimään, että mitä jos se, etten enää jaksa katsoa telkkua oikeastaan ollenkaan ja kirjoistakin luen mieluummin muuta kuin viihdettä, ei olekaan lähestyvän burnoutin tai muun skitsahduksen oire vaan itseasiassa merkki siitä, että elän lähellä/lähempänä omaa optimiani?
M i e l e n k i i n t o i n e n ajatus.
Voin halutessani torpedoida sen itsekin esim. suhteellani taiteeseen. Into on himona, useinkin. En (pääsääntöisesti) kuluta edes elokuvia arkkitehtonisesti (kollektiivisen hajamielisesti) vaan hapuilen kapasiteettini rajoissa sitä mistä Walter Benjamin kutsui auraksi.
Silti minua a j a t t e l u t t a a.
3 kommenttia
Minusta näyttää että elämäsi on ollut aina niin täynnä muita asioita ettet ehkä ole ehtinyt.
Ja toisaalta, todellisen elämän ihmettely tieteelliseltä kannalta ja ennen kaikkea se emotionaalinen syväsukellus jota joudut irl-maailmassa välillä tekemään (halusit tai et!) on hionut tämän tarpeen sinusta pois, niin kuin vesi kiveä, tai jotain.
Mutta oliko se siis Satuun sisäänrakennettu ominaisuus - "tässä on nyt tämä tyttö; hänen elämänsä tulee olemaan sen verran täynnä todellisuutta, että olkaamme armeliaita ja säästetään hänet viihteenkulutuksen kaipuulta" - vai onko se ainutlaatuisen todellisuutesi tuottama tila? Minä siis veikkaan jälkimmäistä, mutta vain sinä tiedät.
Kun nämä nyt aikuiset lapset olivat pieniä olin viihdekirjallisuuden suurkuluttaja. Luin suunnilleen kirjan vuorokausivauhtia - öisin, tauoilla, jokaisessa mahdollisessa ja mahdottomassakin välissä.
Ja luin jotakuinkin kaikkea kaunokirjallisuutta; jännitystä, dekkareita, jne.
Luin myös suuria määriä aikakauslehtiä (Niihin aikoihin sai usein tilauksen ilmaiseksi kun kirjoitti kustantajalle jotain.)
Jossain vaiheessa seurasin joitakin telkkusarjojakin vaikka niiden suhteen en kyllä ole koskaan ollut yhtä fanaattinen kuin kirjojen.
Nykyään netti on oikeastaan ainoa "kevyt" juttu. Ostin kirpulta John Grishamia ja Particia Cornwelliä iltalukemiseksi - mutta Barthes viekoitteli enemmän. Telkkua katson vain kun silitän ja silloinkin enemmän ladattuja leffoja kuin varsinaista televisiotarjontaa. H
ollywood tosin on sinänsä ihan yhtä stereotyyppinen ja koukuttuminen vaikka Eastwoodiin koukuttuminen samaa artistista illuusiota kuin koko tähtikultti muutenkin...