Eilinen päivä venähti taas pitkäksi. Kävimme töiden jälkeen Keijon kanssa aasialaisessa ravintelissa syömässä ja sitten kun surrutti kaupan kautta kotiin niin ei sitä iltaa enää kovin montaa tuntia ollut jäljellä.

Jonkin tovin ehdin kumminkin jutustaa muksuin kanssa - niiden kahden, jotka tällä viikolla kotona ovat. Tiiti laittoi hiusvärin minun päähäni ja harkitsi sekoamista, kun hänellä ei mielestään ole yhtään mitän päällepantavaa täksi illaksi, kun heillä on koululla disco. Elämä on nii-in vaikeaa kun ihminen on viikkoa vaille 13 vuotta.
(Ande menee meidän perheemme edustajaksi vahtimaan discoajia. Hän menee oikein mielellään, sillä Tiitin ope ja hän ovat nuoruudenystäviä tai ainakin elinikäisiä kilpakumppaneita. )

Tänään sitten aktiivilorvintaa aamu eli lähtö koululle vasta ysin maissa. Minttu tekisi mielellään myöhemmänkin illan, mutta minulla alkaa kolkkokvium kymmeneltä, joten tästä tulee nyt tällainen puoli-iltavuoropäivä. Kollokviumin jälkeen sitten essee maanantain tenttiin. Vive la joustavat työajat.

(Reine taisi muuten kuvailla kollokvium-anaa jotenkin niin, että "kuulostaa mineraalivedellä tehdylle suolihuuhtelulle". Ei mikään huono kuvaus, sanoisin. En ole koskaan kokeillut sellaista suolihuuhtelua, mutta voin kuvitella että kokonaisuutena olo on epämiellyttävä, mutta väliin jännästi ne happoveden kuplat kutittavat. K:ssa tosin kutittaa päässä eikä suolessa, mutta onko se anatomia nyt niin kovin tärkeä yksityiskohta moisessa? Toisaalta tänään Tarmo puhuu, eikä Satu.
Ensimmäistä on ilo kuunnella. Satulta sen sijaan hyppii niitä sammakoita... Eli tänään luullakseni kutittaa enemmän kuin epämukailee.)

Kotiin on suunnitelmissa lähteä surruttelemaan seiskan maissa.
Tai kauppaan. Pitää ostaa tarjottavat huomisiin Heikki 28 v-brumppaloihin (brunch-pippaloihin) Ei mikään pikkuostos se 22:lle hengelle eli luullakseni tuo vaimea kitinä korvissani ei ole hiirien invaasio Tönöön vaan lompakkoni lohdutonta itkua.

Ihan jouten en kyllä aamuakaan ole. Tanja lupasi käväistä kahdeksan maissa oikoluettamassa lopputyösuunnitelmansa ennen kuin myöhemmin päivällä esittelee sen ohjaajalleen. En tiedä kuinka suuri salaisuus projekti valmistumiseensa asti on, joten en uskalla breeffata ideaa vielä tässä.
Sanonpa vain sen, että mielestäni aivan loistava, mahdollisesti jopa paras, mitä Tanjan käsistä on designin saralla tähän mennessä lähtenyt.
Ja se jo paljon sanottu ajatellen, että pimun penkkejä myydään isolla rahalla Italiassa asti.
*ylpeä äiti*