Tarkoitus oli mennä töiden jälkeen rivarille siivoamaan ja saimmekin pölyimurin, mopit, rätit ja myrkyt sun muut raahattua autoon kun kävi ilmi, että Heikki oli hukannut avaimet.
Kerrankin olin vilpittömän iloinen siitä, että puolisonani on yksi tuhannen tohelo!
En nimittäin oikeasti olisi millään jaksanut mitään isoa siivousrupeamaa.
No way.

(Toisaalta epäilemättä loppuviikosta itkettää tuo laiskuus: Huomenna illalla pikkuväen uimahalli,keskiviikkona lovamummouinti ja Heikin&kahden pienimmän heitto junalle, torstaina ja perjantaina iltavuorot töissä - eli tänään olisi oikeasti ollut ainoa passeli ilta shille shitinpoistolle.)

Ihan umpiväsyläpipoikkiolo.
Hyvä kun jaksoin syödä palasen pizzaa ja raivata päällisin puolin Tönöä.

Ei kipeä vaan muuten vain mörbultad.
Venäjäntunnillakin ainoa, mikä jäi päähän oli:

Скоро я могу поехать домой.

Ei kovin kummoinen saldo kokonaisen lukuvuoden opiskelusta yliopistotasolla?
Pitäisikö itkeä vai nauraa?
Ensi viikolla tentissä todennäköisesti itkettää...

Kunhan lapset illalla nukahtavat käyn pitkässä suihkussa, avaan Miin Tallinnasta tuoman tuliaispunkkupullon ja olen vain niinmaanperusteellisen kiltti itselleni. Söisin suklaatakin ellen tulisi siitä kipeäksi.
Tulisikohan televisiosta jotain oikein kevyttä roskaa?

Ja nyt tähän loppuun esille vielä ihailtavaksi pikkuväen pääsiäistaideteoksia, Miin (ja Anun?) kanssa tänään tehtyjä:

Ja Markon rakentama uusi luistinhyllykkö eteisen katonrajassa:

Sen jälkeen kun Mika aloitti työt talonmiehenä, nimitti Marko itse itsensä - idolinsa vasaranjälkiä seuraten - Thönön The Thalkkariksi ja tekee pikkutöitä sitä mukaa kun niitä keksin
(Ja minähän keksin enemmän kuin yllin&kyllin. Lapsiperheen asuttamassa omakotitalossa työt eivät tekemällä lopu!)