| « Pitkänpitkä kommenttivastaus | Kiinni jäit! » |
Valtavasti kiitoksia kaikille kommentoineille.
Valtavasti kiitoksia kaikille kommentoineille.
Tuli kiitollinen, imarrelu ja vähän hämillinenkin olo niitä lukiessa. Vähän mietteliäskin.
Puran pohdintoja myöhemmin erillisessä postauksessa (ja muutamassa mailissa) ja vastaan parhaani mukaan myös kysymyksiin.
Nyt vain enemmän tai vähemmän lyhyesti Tönön lauantaiset kuulumiset.
Sami ja Tinja lähtivät eilen kotiinsa. Heitin heidät junalleen vähän ennen kuin hain Heikin omalta junaltaan.
Heikki palasi Oulusta hyvilä uutisilla. Se hänen työpaikkansa Oulunseudun ammattikorkean viestintäpalveluissa, jota hän on tehnyt määräaikaisilla sopimuksilla jo vuosia, muuttui nyt vakituiseksi.
Olen siis yksissä viranhaltijan kanssa. Pelottavan virallisen kuuloista?
Heikki tiesi saavansa sen homman, koska on ilman muuta siihen pätevin. Kuitenkin pikkuriikkisen jännitti, koska vakinaistaminenhan tapahtuu virallisen hakumenettelyn kautta ja vähän aikaa paikka oli kaikille avoin...
Loppu hyvin kumminkin. Ja minä kävin hakemassa ukkelille virallisjuhlaksi pullon heviviiniä.
Tiesittekö sellaista olevan olemassakaan? Minä en tiennyt ennen kuin kävin eilen Alkossa.
Koko se alkoreissu oli surrealistinen. On palvelua ja on hyvää palvelua ja sitten on se eilinen.
Hädin tuskin ehdin vinihyllylle, kun mukava keski-ikäinen naismyyjä (jolla oli muuten järkyttävän täydellinen vartalo, mikä tosin ei liity tähän tarinaan mitenkään) pomppasi hyllyjen takaa ja kysyi voiko auttaa. Selitin, että en ole mikään viinintuntija mutta etsin pehmeää puolimakeaa viiniä, vähän sangdre de toron tyyppistä, mutta jotain "uutta", koska nykyään kahdekeskistellessämme mielellämme kokeilemme uusia makuja. (Sitten joskus vanhoilla päivillämme kun olemme voittaneet lotossa, alamme viinisnobeiksi.)
Sain kaksi ehdotusta.
Toinen oli australialainen ja toinen chileläin.
Siihen asti ihan ok, normaalia alkon hyvää palvelua.
Häipyessäni viinihyllyltä uutuuspulloineni myyjä vielä totesi siitä aussipullosta, että sopii erityisen hyvin klassisen musiikin kanssa nautittavaksi. Mutisin, että ukko on enemmän hevimiehiä ja olin jatkamassa matkaani, kun naisella välähti. Hän kipitti parin hyllyn taakse ja palasi mukanaan alla olevassa kuvassa oleva epäpullo: "Tätä minä tarjoaisin hevirokkarille viininä." hän sanoi. "Maku on vastaava, mutta pakkaus hauska."
Ja hauskahan se onkin.
Ei moittimista. Aussi siis vaihtui tuohon:

Sitten jatkoin muille hyllyille enkä ehtinyt kuin alkaa silmäilyn, kun esiin pomppasi toinen myyjä samalla "Voinko auttaa?"-kommentilla. Fisua kerroin etsiväni ja hän kipitti hyllylle ja toi näytille kaksi eri pulloa, sen perinteisen ja extra strongin. Mietin tovin, koska ei ollut kyse omasta tilauksestani vaan Mii ja Marko olivat soittaneet ja kysyneet josko voisin tullessani tuoda. Myyjä ehdotti, että ehkä perinteinen, ellei kerran oltu kerrottu erityistoiveista, mutta tarjosi kyllä mahdollisuutta soittaa ja tarkistaa asia! Kiitin tarjouksesta, totesin sen tarpeettomaksi, otin pullon ja kassalle menin "Se kannattaa viilentää kunnolla pakkasessa ennen nauttimista" opastuksen kera.
Kassalla nuori mies sitten pakkasi ostokseni kassiin sillä aikaa kun näppäilin koodia maksulaitteeseen!
Ulos kun kävelin , niin oli olo että kohta hyppää jostain esiin joku ja huutaa että "You are in Canded Camera!" sillä eihän tuollaista palvelua saa Suomessa missään?
Tai saa.
Kunnia sinne minne kunnia kuuluu:
Suomen parhaiten palveleva Alko on siis minun tietoni mukaan Gerbyntiellä Vaasassa!
Eilinen past kollokvium ja työhommat meni siis tohottaen; tuoden ja vieden ja tuomisviemisten välissä pyykkiä silittäen.
Rikukin oli mummolla yötä, mutta en minä kovin ehtinyt pikkuherran kanssa tohottamaan, ennen kuin mokoma jo astui tätinsä ja enonsa kanssa nukkumatin sinisen laivaan.
Heikin haettuamme soitin kotiin ja tsekkasin lastenvahteina toimivilta Pietulta ja Natalielta (ja Tiitiltä) että pienet olivat yhä unessa ja kun niin oli, pysähdyimme Heikin kanssa matkalla Miillä ja Markolla viinilasillisella Heikin paikkaa juhlimassa. Tarkemmin ottaen Heikki joi yhden oluen ja minä muutaman. Kauaa emme olleet. Hiukan toista tuntia vain.
Liian pitkä viikko takana jotta sen intensiivisemmin olisi jaksanut juhlia.
Tänään Vöyrilläolijat ovat käyneet syömässä (Oskari ja Anu ovat Lapissa lomalla, Gina on Tuurissa shoppailemassa, Mii ja Marko päivystävät yhteisen ystävänsä luona, joka hautasi tänään vaimonsa, Jesse on Piialla ja Natsku kotonaan - "eli moni
on joukosta poissa".) Siitä Lovapainoitteisia kuvia alla:
Ja vikaksi kuvaksi "Hermanni" eli Mintun kasvava masu. ![]()
Huomiseksi meidät on kutsuttu Tandelaan Pizzabileisiin. (Tanja täyttää 26 vuotta) Ohjelmaan kuuluu tyynyistä ja peitoista tehtyjä majoja yms. Se liittyy jotenkin hänen lopputyöhönsä, joka on ilmeisesti designlelu, joka olisi pikkulapsilla funktionaalinen mutta miellyttäisi myös aikuisen silmää.
10 kommenttia
Lyhyesti;
Minulla on 8 lasta.
6 vanhimmaista on ensimmäisestä liitostani Tommyn kanssa. Tommy kuoli 2001.
Uusi kumppanini on Heikki 27 v ja meillä on 2 yhteistä lasta.
Tanja 26 v. Tanjan kumppani on Andreas. Heillä on kaksi tytärtä, joista vanhempi kuoli reilun vuoden ikäisenä.
Lyle on siis syntynyt 2005 (ja kuoli 2007)
ja Lova syntyi vuonna 2009 eli on nyt kohta 4 kk.
Minja (alias Mii) 24 v. Minjan kumppani on Marko aj heillä on poika Riku, 2 v.
Minttu (alias Keijo) 22 v odottaa esikoistaan.
Oskari 20 seurustelee Anun kanssa. Hänellä on aikaisemmasta suhteesta poika , Jesse, 4 v.
Pietari 16 v seurustelee Natalien kanssa.
Tiiti on 12 v.
Wilma on 4 v
Jeremas on 3 v
Toivottavasti selvensi. ;-)
---
Hei lukija ja mantelikakku.
Tuo kampanjauutinen hiukan selvensi asiaa. Minä ihan oikeasti luulin osuneeni johonkin omalaatuiseen 50-luvun amerikkalaiseen elokuvaan, missä kaikki vain hymyilevät koko ajan... *virn*
Hanna. Kiitos onnitteluista niin Mintun kuin mumminkin puolesta.
Teillä on melkoinen sakki.
Kuulostat kovin onnekkaalle naiselle.
Ja erityisonnittelut vauvojen johdosta, niin näinä päivinä syntyvän kuin syyskuullekin odotetulle!
Minulla meni hetki tunnistaa sinut, mutta olemme "jutelleet" aiemminkin. Kirjoitit aikoinaan suomi24:n suurperhepalstalle nimimerkillä Blondiäiti tms?
