| « Saako jo mennä kotiin? | Osui ja upposi! Mummelille 10 pistettä ja papukaijamerkki! » |
Kyllä se työstä käy
Kyllä se työstä käy
välillä tämä opiskelukin. Viimeiset kaksi tuntia olen pää sauhuten yrittänyt kiriä Venäjää ajan tasalle. Nyt tovi Theodor Adornoa (Artikkeli: Yhteenveto kulttuuriteollisuudesta) ja loppuiltapäivä sitten kotiin lähtöön asti sitä kässäriä ja yksi työjuttu.
Ei voi ainakaan valittaa, että tulisi aika pitkäksi.
Aamu meni pikkuväen kanssa ja kotitöissä.
Ekat virkistävät (Jessekin ollut pari yötä mumminmuruna, mikä kamalan mukavaa) ja jälkimmäiset taas eivät tekemällä lopu.
Pietarin huoneen remppa edistyy vauhdila. Tänään kaikki loput maalaustyöt kuntoon ja sänky paikalleen. Viikonlopulla tai ensi viikolla sitten muuta sisustusta, tekstiilejä yms.
Jos aikaa ja rahaa löytyy niin mahdollisuuksien rajoissa olisi ensi viikolla visiitti Ikeaankin. Meillä Heikin kanssa on muutenkin ohjelmassa keikka Helsinkiin keskiviikkona ja jos Kiasman jälkeen ehtisi ja raaskisi ja...
Pitää tuumailla.
Vähän harmitti, kun sain vasta yhdentoista pintaan kuulla, ettei Keijo ollutkaan työkunnossa tänään. (Hänellä viides kuukausi menossa kolmenkuukauden pahoinvointia) Olisin hyvin voinut tulla itse tänne suolakaivoksille jo seitsemän maissa omiin hommiini - ja päässyt silloin ihmisten aikaan poiskin.
Lapset kun nukkuivat liki yhdeksään eli aamu oli vähän "hukka-aikaa".
Ja jo tuosta lauseesta voisi uumoilla kevään ensimmäisiä merkkejä. "Hukka-ajasta" siis. Keväisin minulla menee aina töiden, jaksuiden ja ehtimisten kanssa lujaa.
Saan viikossa aikaan sen, mitä syksyllä kuukaudessa...
Se siis hyvä merkki.
Vielä kun saataisiin tämä maaliskuu ensin alta pois...
Ja blogikuvaksi Ginan otos viime viikolta:
2 kommenttia
Aurinko paistoi paksun pilviverhon takaa, nostin bambuverhoa äsken ja TAAS tulee hienon hienoa lunta miltei vaakatasossa, eli varaudu että pellon kohdalla on kinostunutta (miks ne ei oo laittannu niitä lumiaitoja tänä vuonna??)
*palaa takaisin sorvin ääreen, tällä kertaa Mehiläistalon maailmaan*
