eli melkein kirin rästini kiinni. Huomenna lisää. Nyt pakko niistää nenänsä ja palata asiakirjoituksiin. Luojalle kiitos kollokviumista ja työjutuista. Pelkästään Mummin ja Lyllin juttuja kaivelemalla voisi hyvinkin nopsaan ylikuumentaa sisäiset virtapiirinsä...

Tänään lopetin ajatuksissani englantilaisen E Bombackin tekstiin (kirjasta Motherhood). Muistan kuinka tuo joskus kolahti minuun kuin olisi moukarilla lyöty:

Oletko koskaan ihmetellyt, kuinka vammaisten lasten äidit valitaan?

Jostakin syystä kuvittelen Jumalan leijailevan maan päällä valikoiden
lisääntymisvälikappaleita hyvin huolellisesti ja harkiten.
Tarkkaillessaan Hän antaa enkeleilleen ohjeita tehdä merkintöjä
suureen mustaan kirjaan:

"Aalto Kaija, poika, suojelupyhimykseksi Matteus.
Metsä Maria, tyttö, anna suojelupyhimykseksi vaikka Gerard.
Hän on tottunut rienaamiseen."
Lopuksi Hän sanoo enkelille erään nimen ja hymyilee:
"Anna hänelle vammainen lapsi".

Enkeli on utelias:"Miksi hänelle, Jumala? Hän on niin onnellinen."

"Aivan niin," Jumala hymyilee, "voisinko antaa vammaisen lapsen
sellaiselle äidille, joka ei osaa nauraa? Se olisi julmaa."
"Mutta onko hänellä kärsivällisyyttä?" enkeli kysyy.
"En tahdo hänellä olevan liikaa kärsivällisyyttä,
muuten hän hukkuu itsesääliin ja epätoivon mereen.
Kunhan shokki ja paha mieli vaimenevat, hän kyllä selviytyy.
Katselin häntä tänään. Hänellä on juuri sellainen itsetunto ja itsenäisyys,
joka on niin harvinainen ja niin tarpeellinen äidille.
Katsohan, lapsella jonka hänelle annan, on oma maailmansa.
Hänen on saatava se elämään hänen maailmassaan,
eikä se tule olemaan helppoa."

"Mutta Herra, luulenpa ettei hän edes usko sinuun".
Jumala hymyilee:" Ei haittaa, minä pystyn järjestämään sen.
Hän on täydellinen. Hän on juuri sopivan itsekäs."

Enkeli henkäisee:" Itsekäs, onko se hyvä puoli?"
Jumala nyökkää:" Ellei hän silloin tällöin osaa erota lapsestaan,
hän ei tule koskaan selviytymään."
"Tässä on nainen, jonka teen onnelliseksi vajavaisella lapsella, hän
ei vielä käsitä sitä, mutta tavallaan häntä tullaan kadehtimaan.
Hän ei koskaan pidä ainoatakaan puhuttua sanaa itsestään selvänä.
Hän ei koskaan pidä yhtäkään askelta tavallisena.
Kun hänen lapsensa ensimmäisen kerran sanoo "Äiti",
hän on ihmeen todistaja ja hän tietää sen.
Kun hän kuvailee sokealle lapselleen puuta tai auringonlaskua,
hän näkee sen niin kuin vain harvat ihmiset näkevät minun
luomistöitäni.
Sallin hänen nähdä selvästi asiat, jotka minä näen
- annan hänen kohota niiden yläpuolelle.
Hän ei koskaan tule olemaan yksin, minä olen hänen
vierellänsä hänen elämänsä jokaisena päivänä yhtä varmasti,
kuin hän on tässä vierelläni, koska hän tekee minun työtäni."

"Entäs hänen suojelupyhimyksensä?", kysyy enkeli
heilutellen kynäänsä ilmassa.

Jumala hymyilee: "Peili riittää".