Siinä mennään. Sivuja on kasassa 65. Olisi enemmänkin, mutta eilisessä oikoluennassa poistin sivukaupalla jo valmiiksi rustattua, joka ei mielestäni uusioluennalla enää kuulunutkaan mukaan. Ei tuohon tarinaan. Juuri nyt on olo, että voisi jatkaakin, mutta pysäytän.
Pitää tehdä muitakin töitä.
Ei saa upota yhteen.
Ei ainakaan näin upottavaan.

Blogikuviksi pari eilistä otosta. Ylemmästä käy ilmi, että Lova kävi illalla mummoa moikkaamassa.

Sen asian tiimoilta sai eilen hauskan minitarinankin perhehistoriaan:
Kuten pitempään lukeneet ovat jo varmaan oivaltaneetkin, niin näin isossa perheessä ollaan sikäli etuoikeutetussa ja onnellisessa asemassa, että lapsenvahdeista ei taida oikein kellään olla pulaa.
(Valtava ero moneen pienperheelliseen jolla ei lähellä sukua, kummeja eikä luotettuja ystäviä ja jotka voivat olla tosi kovilla jo yhden-kahden lapsen kanssa)

Kaikkein pienimmän, eli Lovan, harvoista vahtimiskertaoikeuksista meillä suorastaan tapellaan ja mummonoikeudella myönnän tuon tuostakin jyränneeni ohi tätien ja enojen. Osin se on puhdasta itsekkyyttä. Minä rakastan pikkuista niin kovin, minä ikävöin häntä niin jne. Osin se on jotain mitä miellän tärkeäksi: Minulla oli itselläni etuoikeus saada kasvaa siten, että minulla oli monta elävää suhdetta vanhempiani vanhempiinkin sukupolviin. Koen sen niin isoksi ja tärkeäksi jutuksi tasapainoisen kasvun ja vahvan mielen kannalta, että toivon totisesti saavani tarjota samaa luksusta omillekin lapsenlapsilleni. Mutta on siinä sitten myös jotain muutakin, noita kahta monimutkaisempaa, johon en halua nyt tässä yhteydessä pureutua.
Hankkisivat siis muut mokomat vain omia lapsenlapsia, ettei tarvitsisi yrittää niitä minulta pölliä!

Eilen Mii sitten heittäytyi ovelaksi. Menin neljän maissa hakemaan Rikua tiistaiseen pikkulapsiuintiin mummon kanssa (sillä onhan Rikumummoaika toki minulle kallista ja arvostettua myös) ja Mii kiinnitti pojan takapenkille turvaistuimeen, suukotti otsalle, asetteli vaatekasin jalkatilaan ja toivotti hauskaa uimareissua. Sitten tyttö koputti etuikkunaana ja sen avattuani tuumasi minulle.
"Muuten. Lova tulee minulle kohta hoitoon."
"Mitä, mitä... miksi... miksi sinulle?" minä hämäännyin.
En ollut tiennytkään että Tanja ja Ande olivat menossa jonnekin.
"Katos äiti, se tulee mulle, kun sen mummolla ei ole aikaa sitä hoitaa!"
Sitten tyttö virnisti ja kirmasi takaisin sisälle.

Siihen jäi mummeli aukomaan suutaan kuin kala kuivalla maalla.
Ei sitä oikein voinut huutaa niinkään, että "Hei. Tule takas ja vie itse poikas uimaan!" kun kumminkin kovin haluaa Rikunkin kanssa uiskennella.

Lova oli sitten kyllä kostanut moisen mumminkiusaamisen ja kiljunut ja karjunut Miille melkein koko hoitovuoron. Hyvä Lova! Ihan oikein moiselle ärsyttäjälle!

Ja loppuun myös eilinen kuva toisesta mumminmurusta: "Kato mummi. Mä oon gerimaxapina!"