| « Lova teki oharit | Onnea pienissä asioissa » |
Kylmää
Kylmää
Kylmää sisällä ja kylmää ulkona. Palelin koko yön, palelin koko aamun ja kun vähän ennen seitsemää menin ulos -24 asteen pakkaseen viedäkseni Keijon töihin, Pietun koululleen ja itseni yliopistolle, en enää palellut, vaan OLIN palelma kiireestä kantapäähän, sisältä ulos ja ulkoa sisään.
Luullakseni olen noin 918236 kertaa aiemminkin ilmottanut vihaavani talvea.
Tässä se 918237:s kerta sitten.
Tämä on inhottava vuodenaika: I n h o t t a v a, vastenmielinen, luonnoton vuodenaika!
Ja ihan turha kertoa minulle mitään ekologiasta, biologiasta tai vuodenaikojen kierrosta meillä päin maailmaa. On ihan v:n sama, mitä niistä luen tai ymmärrän. Mikään ei muuta pohjimmaista vakaumustani siitä, että tammi- , helmi- ja maaliskuu ovat virheitä maailmankaikkeudessa, kuukausia jotka eivät koskaan olleet ment to be.
Ja nyt menen hakemaan kahvin ja alan lukemaan omaa semmatyötäni esittelyä varten. (Aamupäivän olen sitä Kariston juttua kirjannut, mikä sekään ei sanottavammin ole piristänyt )
Kaiken muun hyvän päälle sekin siis veetuttaa enemmän kuin laki sallii. Henkinen strip tease opponoijien edessä on aina rankkaa. Erityisen rankkaa se on silloin kun tietää tarjoilevansa paskaa.
Eli perjantaina tähän aikaan todennäköisesti aktiivisesti toivon olevani kuollut. Hilpeä tapa viettää puolisonsa kuoleman muistopäivää?
Mutta illallapa menen uimaan Lovan kanssa sillä aikaa kun Heikki vie Wilman, Jeren ja Jessen muskariin! Tanja ja Ande olivat ostaneet Tukholmasta hienot uikkaritkin pimulle. Topplessit, niin että puolet meistä on illalla jopa modernin uskaliaita.
siis kaikille sitä edeltäville toimille ja ajatuksille. Kyllä se vielä tästä iloksi muuttuu!
Kotisivujen päivityksessä päästiin eilen kukonaskeleen verran eteenpäin.
Tuo on valmis. http://www.viipaleita.net/satu/
Ja tuo melkein valmis. http://www.viipaleita.net/perhe/tanja_ande_lyle_lova/
Laskujeni mukaan koko sivusto on tätä vauhtia valmis noin vuoteen 2765 mennessä
siis, siis ja siis sillekin.
4 kommenttia
Katselin aamulla vaille 7 että TÄ -22,3, sitten kuuntelin sääennustetta, ja pitäähän tuo paikkansa -10 tällä hetkellä ja yöllä taas.. se on viikon verran nyt tällasta ku se kuu-ukko on taivaalle ängennyt meidän leveysasteilla.
*delegoi*
ja sitten se erittäin lämmittävä kuva ja mitä siinä oli niin kkrrhmm.. se on salaisuus siis ei mediakelpoinen!!!!!!!!!!
MÄÄ en pysy.. pöksyis =)
helpotti kummasti...
