Olen töihähtänyt sen mitä pakkopitikin ja kässärissä kasassa 6819 sanaa.
Ekasta tuli tylsempi kuin mitä olisi saanut ja jälkimmäisessä on siirappia ja melodraama niin, ettei sitä ainakaan diabeetikoille tai etäisenkään tyylitajuisille voi suositella.
Mutta pakkoko sen aikaansaadun aina on laadukasta olla?
Eikö saaminen jo itsessään ole jotain?

Siivoan jälkimmäistä huomenna ja ensimmäisen ehdin hyvällä onnella huomiseen mennessä kokonaan jo unohtamaan.

Nyt alan printtailemaan tänään opponoitavia ja raapustelemaan kyrillisiä aakkosia luentolehtien sivuille. Sisäinen EIKINÄMISSÄÄNTAPAUKSESSAENSUOSTU:ni on vaimennut voimakkuudeltaan keskitasoiseksi veetutukseksi.
Kyllä se tästä...

Pyysin mailitse Heikkiä purkamaan kamerasta eilisiä otoksia blogikuviksi, kun ajattelin, että niissä olisi tarjolla jotain pirtsakampaa kuin muuannen mummelin ärräpäät ja itsesäälinarina.
Päivän hengen mukaisesti olivat kuitenkin pääosin pilallisia.
Mutta tuo nyt sentään edes joten liki kuten.
Eli pikkuväen eilinen muskaristapaluupala: