Noihin liittyy aina (? ainakin useimmiten) jonkinlainen antikliimaksin tunne.
Viikon luin.. ja puolisen tuntia meni itse tentissä.

Ei sentään ollut sellaista tunnetta, millainen on joskus esseevastauksia aloittaessa; että tietää jo, osaa jo, itsestäänselvyyksiähän nämä - jolloin paradoksaalisesti on kauhean vaikea mobilisoida itseään siihen varsinaiseen fyysiseen krijoitustyöhön.
Tekisi mieli jättää tyhjä paperi vain siksi ettei viitsi kirjoittaa mitä tietää?!
Se jos jokin hipoo jo laiskuuden huippua?

Nyt ei kuitenkaan sellaista tunnetta ollut.
Koe koostui kahdesta osasta; kotona tehty essee ja sitten kielioppikoe tunnilla, lähinnä sijapäätteistä , aikamuodoista sun muista. Kirjoitelman sain valmiiksi eilen ja taivutusmuodot paukutin paikoilleen sen kummemmin niitä pähkäilemättä. Muilla näytti olevan vielä päät tiukasti papaereissa ja kynät sauhuten tanssimassa siinä vaiheessa kun minä jo oman koneeni tentaattorille jätin. En halunut tarkastaa ja korjailla, kun ajattelin tulevani vaan turhaan epävarmaksi ja pian päätyväni korjaamaan oikein olevat vääriksi jne.
Tuskin se ihan nappiin meni, mutta toisaalta ei ollut missään vaiheessa sellaistakaan oloa että olisi kokenut että ei osaa tai ei tiedä.

Nyt vielä huomenna seminaari ja ensi viikolla yksi tentti mediatutkimuksen klassikoista.
Sitten lyön koulun osalta pillit pussiin tältä vuodelta.
Edes semmatyötä en aio katsella vaan jos ihan loppuvuonna jää hirveästi joutoaikaa, niin pyhitän sen sitten työtöille...
Näin olen päättänyt.

Nyt siis kotiin kunhan Ande (joka otti tänään auton) joutaa minut hakemaan.
Sinooperin kautta pitää mennä sillä illalla olisi tarkoitus askarrella joulupukin konttiin tavaraa.
Samaa askaretta tarjolla huomisellekin ... ja ylihuomiselle.
Sunnuntaina sitten Luciakirkkoon ja päivällisvieraita.
Sujuu ja soljuu.
Elämä.
Näinkin.