| « Raportti tolkkutyömaalta | An absolute can only be given in an intuition, while all the rest has to do with analysis » |
Rusinamummelin pikaraportti
Rusinamummelin pikaraportti
Nyt ollaan sitten rusinana. Takana toinen uimahallireissu samalle päivälle !
Liikako muka liikaa?
Eli illansuussa kotiuduttuani kävimme vielä pikkuistenkin kanssa uimassa, mutta toki nyt toisella lailla kuin aamusella - pienten ehdoilla eikä omassa jumpassa. Oli hirveän mukavaa eikä edes pahinta uhmaikäänsä läpikäyvä Jere rissannut lainkaan, vaikka oli missannut päiväunensakin ja oli sen myötä periaattessa potentiaalinen tornado...
Hyvä näin. Hyvillä mielin odotan jo ensi kertaa.
Kohta, jahka pikkuväki astuu nukkumatin siniseen laivaan ja lipuu öisiin seikkailuihinsa, pyörrän yhden periaatteistani eli avaan koulukirjat. Joitain vuosia sitten päättämällä päätin että minimoisin kotona iltaisin tehtävät koulu- ja työtyöt nollaan, jotta perheaika erottuisi selkeästi ansio- ja opiskeluajasta silloinkin kun paiskii eloaan etänä.
Vähän se liittyi siihenkin, että yhdessä vaiheessa koulukirjat tunkivat iltahetkiinkin ja aloin nääntyä keunokirjallisuuden puutteeseen.
Niin tai niin varsin hyvin olen tuosta periaatteesta kiinni pitänytkin.
(Luontaisesta laiskuudesta on paljon apua)
Mutta jokaiseen sääntöön tarvitaan poikkeutensa. Juuri nyt kalvaa mielenpieltä vahva epäilys, ettei alkamani tämänkertainen filosofian kirjallisuuskurssi millään mahdu koululla vietettyihin lukutunteihin...
Joustoa siis kehiin.
Toisaalta kun Pietu on tandelassa, Tiiti lukee kokeisiin ja pienet jos nukkuvat niin tuskin tämä niin iso synti on...
Kantin mukana kenties olisikin.
Deweyn ei.
Sen ehdin jo aamusella oppimaan, vaikka myönnän suosista, etten siitä Deweystä tajunnut paljoakaan... Eikä googlestakaan ollut tällä kertaa oikein mitään apuja. Varmasti ON jossain e-kirjastossa päteviä artikkeleja asioita selventämään. Ne joihin minä löysin sen sijaan vain sotkensivat.
Niinpä nyt mennään perinteisin keinoin : Iso kuppi vahvaa kahvia, viereen pöydälle pari aputeosta (Nationalencykopedia, Oxford compagnion to Philosophy, Skribekkin ja Giljen: History of Western Thought: From Ancient Greece to the Twentieth Century ja sanakirja) ... Enköhän minä saa tiirikoitua tuohonkin tolkkua!
Ennen aamua.
6 kommenttia
jotain lihaksii mulla ilmeisesti on.
Katosi uimareissulla (taas) yksi iso korvis, toivottavasti on autos, alkaa olemaan paljon parittomia.
Kiitos
Ja toisaalta, tajuamattomuus kantaa mukanaan lupausta oivalluksen ilosta. Hirveä kömpelö klisee mutta tiedät ne kicksit...
heh Reine. Hyvin harvoin minä mitään noista koulujutuista tiedän niitä aloittaessani. Paljon kirjoja, kyniä, paperia, kahvia ja google niin useimmat aukeavat . Eikä kaikki silloinkaan.
Sellainen pieni mahdollisuus tietysti on olemassa etten osaa olla objektiivinen edes lukiessani :)
Ihan oikein muistutit siitä että liikuntaa ei saisi ihmeemmin harrastaa.
Periaatteessa nuo "viralliset" liikkumiset eivät kuitenkana ole kamalan vaarallisia, kun niiden suhteen pystyy aina laskemaan suunnilleen paljonko kulutti ja paljonko pitää sen korvaamisesksi syödä.
Vaarallisimpia sen sijaan ovat sellaiset "epäliikunnalliset liikkumiset"; parkkipaikan halki autolta luokkaan, ylös portaita, kotia tai pihaa siivotessa jne.
Niitä ei useinkaan huomaa ajatella liikkumiseksi lainkaan...
