| « Kenelle kellot soivat? | Varovaisesti vilkaisen uuteen päivään » |
Hups
Hups
Voitteko uskoa, että olen totaalisesti UNOHTANUT päivittää tätä?
Olen kyllä joistain asioista miettinyt, että tuon, tuon ja tuon pohdin valmiiksi (tai ainakin alkuun) blogissa, mutta kuitenkin se on jäänyt...
Kaikenkaikkiaan siis Tönössä paremmat tunnelmat. Mummeli on - jos nyt vauhdissa jälleen, niin jotain sinne päin kumminkin. Olen tehnyt töitä etänä, äitelöinyt ja sensellaistellut. Opiskeluissa tulee pikkukiire, mutta Venäjän sain varovaisen toiveikkaiseen alkuun. Varovaisuus ei johdu siitä että itse kurssia kummastelisin vaan siitä että joku sisäinen epäluuloinen ääneni suhtautuu yhä epäillen valmistumiseen: Lupailen itselleni, ettei tämä kiva lopu, vaikka maisterismummeliksi ryhtyisinkin. Aina voi jatkaa lisuriliisaksi ja väitelleeksi vanhukseksi, mutta silti hiukan pelottaa: Mitä jos työt vievät mennessään? Mitä jos en enää koekaan samanlaista oppimisen ahneutta? Mitä jos...?
Wilmaa käytin kerhossa ja illalla on muskari.
Ei ihmeitä.
Reine ja Mika ovat löytäneet toisensa facebookin puolella ja heidän sanailuaan on ollut ilo seurata. Meillä on Mikan kanssa perjantaista sunnuntaihin "romanttinen kahdenkeskinen viikonloppu" (hotellissa Helsingissä, Picasson näyttely Ateneumissa, ystävien tapamista ja niin edelleen). Siitä on tarkoitus tehdä parodia romanttisesta, kaikilla tykötarpeilla, mutta omalla pikkuperverssillä huumorillamme höystettynä. Tarkoitus on myös tavata Reine, mitä sitäkin odotan kovin.
Tuossa linkissä on kuvat Heidi Katariinan ristiäisistä (Ne paikalla olleista jotka haluavat isommat versiot voivat ilmoittaa asiasta mailitse) http://www.viipaleita.net/img/kuvia/heidi/
ja yksi malliksi esille:
6 kommenttia
Tuli mieleen, että Picasso-näyttely on lauantaisin vain klo 17.00 asti auki(ellei teillä ole joku privaattikierros...)
Niin, ja en aio oikeasti tulla stalkkaamaan, pääsin kuitenkin käyttämään parasta hymiötä, ja pistän vielä uudestaan :ninja:
:-)
Sain meilin Reine. Soittelen.
Ja kiitos Una. Se oli nätisti sanottu/kirjoitettu.
voi satu, sun kasvot, nehän on ihan lits läts kaventuneet olemattomiksi
