XML-syötteet
| « Rauhallinen koti-ilta | Käynnistymisvaikeuksia » |
Ja heti kun olin päässyt valittamasta että ei onnaa,
Ja heti kun olin päässyt valittamasta että ei onnaa,
niin onnasikin. Kieliteide solahti läpi lopulta yllättävän helposti. Ensi viikolla aloitan saman sarjan toista osiota. Tämä viikko saa mennä loppuun töiden ja semiotiikan (sekä tietenkin kodin ja perheen ja puutarhan ja ristiäisten yms) merkeissä.
Keksin teeman huomisellekin, mutta valitettavasti en voi kertoa sitä tähän, koska on K-18 ja K-kukaan tuttu tai sukulainen -juttu
;-)
Nyt voisi hilpaista hakemaan myöhäisen lounaan ja pureutua sitten miettimään, mitä Slavoj Zizek tarkoittaa kirjoittaesaan, että demokratia on sosiopoliittinen järjestys, jossa kansaa ei ole olemassa? Semiotiikka rulettaa!
Just nyt suorastaan hyvä olo.
4 kommenttia
Kansaa ei ole demokratiassa olemassa? Mielenkiintoista. Kerrotko tarkemmin Slavojn perusteluista kun saat selvää (niin lupaan etten ikinä enää jankkaa Tähtisen kanssa sun Facebook-seinälläsi...).
Eikun oikeasti, jos demokratia=kansanvalta kuten jo yläasteella opetettiin niin miten kansaa ei olisi demokratiassa olemassa?
Eikun oikeasti, jos demokratia=kansanvalta kuten jo yläasteella opetettiin niin miten kansaa ei olisi demokratiassa olemassa?
10.09.2009 @ 14:43
Minäpäs yritän selittää sen mitä luulen Zizekin jutuista (lähinnä Janne Kurjen kirjoitusten perusteella) ymmärtäneeni. Häiskän (hävyttömän sexy tyyppi muuten) mukaan on karkeasti jaoteltuna kolmenlaisia hallintosysteemejä; monarkkinen, totalitaarinen ja demokratia. Viimeisimmän paradoksaalisuuden tajuaa kun peilaa sitä kahteen edelliseen.
Zizekin mukaan monarkki, kuningatar tai kunkku edustaa kansaa eräänlaisen kaksinaisen ruumiin kautta. Ensin on kunkun normaali kuolevaisen ihmisyksilön kroppa ja sitten on toisaalta kehon tuolla puolen ”ylevä, eteerinen ja mystinen valtiota personivoiva keho.” Kuningas on valtio, siis sekä yksi korporeaalinen ihmisyksilö, että monikollinen valtioruumis. Ja kuninkaaksi hänet tekee se, että häntä kohdellaan kuninkaana. Oikeutus moiseen kohteluun perustuu ei-sosiaaliseen, ulkoiseen auktoriteettiin kuten Jumalaan, luontoon tai johonkin myyttiseen menneisyyden tapahtumaan. Jos peruste luhistuu niin valtakin menee sen siliän tien.
Totalitaarisessa järjestelmässä ei pomo tarvitse ulkopuolista viitekehystä valtansa legitimoimiseen. Hän on Pomo koska häntä kohdellaan pomona. Tällainen asema on oikeastaan aika vahva verrattuna perinteiseen kunkkuun, koska jälkimmäinen tarvitsee aina sen viittauksen ulkopuoliseen auktoriteettiin. Totalitaarinen johtaja määrittelee itse kansan, jota edustaa. Kansa on kansa vain siinä määrin kun se on ruumiillistuneena edustajaansa , puolueeseen tai johtajaan. Totalitarismisssa ”koko kansa” kannattaa johtajaa, koska kansa määritellään johtajan kannattajiksi. On mahdollista ( todennäköistä ja ehkä jopa välttämätöntä) että on olemassa myös virallisen kansan ulkopuolinen mykkä massa, jonka paikka on erilaisissa ranakisu- ja tarkkailulaitoksissa tai ainakin poissa julkisuudesta. Mutta nämä ovatkin liian kelvottomia kuuluakseen kansaan.
Kumpaankin noihin kuuluu ajoittaiset poikkeustilat; kunkut kuolee ja hirmuhallitsijoilta kaapataan valta. Jokainen monarkkinen tai totalitaarinen systeemi pyrkii ennakoimaan ja hallitsemaan näitä poikkeustiloja mahdollisimman tehokkaasti. Esim. tarkka perimälinja on tätä hallintaa (”Kuningas on kuollut, eläköön kuningas”). Samaa edustavat toisella lailla panssarivaunut kaduilla. Poikkeustiloja pyritään välttämään, koska ne sotkevat hallintojärjestelmän.
Ja sitten on se demokratia, jossa kansaa ei ole olemassa. Ajatus lähtee siitä, että demokraattisessa järjestelmällä valta on oletettavasti kansalla. Kansa ei kuitenkaan voi omassa läsnäolossaan hallita itseään eikä siten kansana täyttää vallan paikkaa. Tuohon asti selkeää. Homma ei pelitä jos olemme kaikki presidenttejä. Siksi jokainen vallan paikalle asettuva asettuu sinne vain väliaikaisesti jonkinlaisena sijaisena tai korvikkeena mahdottomalle edustajalle. Eli koska kansa ei voi olla presidentti, Halonen presidenteeraa. Mutta vaikka kuinka presidentoi niin Halonen EI ole kansa. Kunkku on valtionsa merkki, koska hänellä nyt sattuu olemaan se astraalinen kunkunkroppa joka syntyy valtion merkiksi. Totalitaarinen Idi Amin on kansansa representaatio koska kansaan ei yksinkertaisesti kelpuuteta ketään jota hän ei edusta. Halonen sen sijaan ei edusta kansaa, koska demokratiassa kansalla ei voi olla edustusta. Eli jos edustus on, ja sehän on, niin sitten ei voi olla kansanedustus.
Tuo on sekaista ja selitykseni vielä sekaisempi. Pointti siinä kuitenkin on.
Mutta sanottakoon lopuksi vielä sekin, että vaikka Zizek herkutteleekin demokratian paraoksaalisuudella, hän ei väheksy sen arvoa.
”On totta, että dmeokratia mahdollistaa kaikenlaisen manipulaation, korrpution, demagogian vallan ja niin edelleen, mutta heti kun eliminoimme tällaisten epämuodotumien mahdollisuuden, emnetämme itse demokratian. Tässä on hyvä esiemrkki Hegelilaisestä univeraaalista, joka voi realisoida itsensä ainoastaan epäpuhtaissa, epämuodostuneissa ja vääristyneissä muodissa. Mikäli haluamme poistaa nämä epämuodostumat ja tavoittaa universaalin sen koskemattomassa puhtaudessa, saamme sen vastakohdan”
( Slavoj Zizek, Ideologian ylevä objekti, 2005, Suom. Heikki Kujansivu ja Janne Kurki. s 208)
Zizekin mukaan monarkki, kuningatar tai kunkku edustaa kansaa eräänlaisen kaksinaisen ruumiin kautta. Ensin on kunkun normaali kuolevaisen ihmisyksilön kroppa ja sitten on toisaalta kehon tuolla puolen ”ylevä, eteerinen ja mystinen valtiota personivoiva keho.” Kuningas on valtio, siis sekä yksi korporeaalinen ihmisyksilö, että monikollinen valtioruumis. Ja kuninkaaksi hänet tekee se, että häntä kohdellaan kuninkaana. Oikeutus moiseen kohteluun perustuu ei-sosiaaliseen, ulkoiseen auktoriteettiin kuten Jumalaan, luontoon tai johonkin myyttiseen menneisyyden tapahtumaan. Jos peruste luhistuu niin valtakin menee sen siliän tien.
Totalitaarisessa järjestelmässä ei pomo tarvitse ulkopuolista viitekehystä valtansa legitimoimiseen. Hän on Pomo koska häntä kohdellaan pomona. Tällainen asema on oikeastaan aika vahva verrattuna perinteiseen kunkkuun, koska jälkimmäinen tarvitsee aina sen viittauksen ulkopuoliseen auktoriteettiin. Totalitaarinen johtaja määrittelee itse kansan, jota edustaa. Kansa on kansa vain siinä määrin kun se on ruumiillistuneena edustajaansa , puolueeseen tai johtajaan. Totalitarismisssa ”koko kansa” kannattaa johtajaa, koska kansa määritellään johtajan kannattajiksi. On mahdollista ( todennäköistä ja ehkä jopa välttämätöntä) että on olemassa myös virallisen kansan ulkopuolinen mykkä massa, jonka paikka on erilaisissa ranakisu- ja tarkkailulaitoksissa tai ainakin poissa julkisuudesta. Mutta nämä ovatkin liian kelvottomia kuuluakseen kansaan.
Kumpaankin noihin kuuluu ajoittaiset poikkeustilat; kunkut kuolee ja hirmuhallitsijoilta kaapataan valta. Jokainen monarkkinen tai totalitaarinen systeemi pyrkii ennakoimaan ja hallitsemaan näitä poikkeustiloja mahdollisimman tehokkaasti. Esim. tarkka perimälinja on tätä hallintaa (”Kuningas on kuollut, eläköön kuningas”). Samaa edustavat toisella lailla panssarivaunut kaduilla. Poikkeustiloja pyritään välttämään, koska ne sotkevat hallintojärjestelmän.
Ja sitten on se demokratia, jossa kansaa ei ole olemassa. Ajatus lähtee siitä, että demokraattisessa järjestelmällä valta on oletettavasti kansalla. Kansa ei kuitenkaan voi omassa läsnäolossaan hallita itseään eikä siten kansana täyttää vallan paikkaa. Tuohon asti selkeää. Homma ei pelitä jos olemme kaikki presidenttejä. Siksi jokainen vallan paikalle asettuva asettuu sinne vain väliaikaisesti jonkinlaisena sijaisena tai korvikkeena mahdottomalle edustajalle. Eli koska kansa ei voi olla presidentti, Halonen presidenteeraa. Mutta vaikka kuinka presidentoi niin Halonen EI ole kansa. Kunkku on valtionsa merkki, koska hänellä nyt sattuu olemaan se astraalinen kunkunkroppa joka syntyy valtion merkiksi. Totalitaarinen Idi Amin on kansansa representaatio koska kansaan ei yksinkertaisesti kelpuuteta ketään jota hän ei edusta. Halonen sen sijaan ei edusta kansaa, koska demokratiassa kansalla ei voi olla edustusta. Eli jos edustus on, ja sehän on, niin sitten ei voi olla kansanedustus.
Tuo on sekaista ja selitykseni vielä sekaisempi. Pointti siinä kuitenkin on.
Mutta sanottakoon lopuksi vielä sekin, että vaikka Zizek herkutteleekin demokratian paraoksaalisuudella, hän ei väheksy sen arvoa.
”On totta, että dmeokratia mahdollistaa kaikenlaisen manipulaation, korrpution, demagogian vallan ja niin edelleen, mutta heti kun eliminoimme tällaisten epämuodotumien mahdollisuuden, emnetämme itse demokratian. Tässä on hyvä esiemrkki Hegelilaisestä univeraaalista, joka voi realisoida itsensä ainoastaan epäpuhtaissa, epämuodostuneissa ja vääristyneissä muodissa. Mikäli haluamme poistaa nämä epämuodostumat ja tavoittaa universaalin sen koskemattomassa puhtaudessa, saamme sen vastakohdan”
( Slavoj Zizek, Ideologian ylevä objekti, 2005, Suom. Heikki Kujansivu ja Janne Kurki. s 208)
10.09.2009 @ 21:48
Kyllä. Selitys oli hyvä. Hassua miten joku näennäisesti järjetön lauseenpurskahdus saakin pointtinsa perusteltuna. Tuli mieleen sanonta "paras on hyvän vihollinen"
Satu,ota ne maisterinpaperit ulos ja ryhdy opettamaan näitä. Sulla on heti yksi oppilas ainakin.
* lähtee googlettamaan hegeliläistä universaalia*
Satu,ota ne maisterinpaperit ulos ja ryhdy opettamaan näitä. Sulla on heti yksi oppilas ainakin.
* lähtee googlettamaan hegeliläistä universaalia*
11.09.2009 @ 07:53