| « En tuntenut oloani Marilyn Monroemaiseksi | Ei tuu mitään. » |
Eikö täällä saa rauhassa masentuakaan, häh?
Eikö täällä saa rauhassa masentuakaan, häh?
Iltapäivällä pelmahti Gina sisälle ja komensi terävästi minut surkeuslandiastani sänkyyn potemaan kuumetta.
Kiusallanikaan en tietenkään mennyt vaan ensin silitin pyykit ja sitten levitin kirjat verannan pöydälle ja silkkaa pottumaisuuttani luin päivän kielitiedekiintiön putkeen (lähinnä kvantitatiivisen tutkimuksen vaiheista ja laadullisesta informaatiosta & sen analyysista – eli vanhan kertausta).
Jossain siinä triangulaation mahdollisuuksia rypistellesäsni pääsi surkea olokin vahingossa karkuun ja niinpä sitten siirryin jo huomattavasti paremmin voivana tähän koneelle jatkamaan semiotiikkaa (Peircen retorisia lähtökohtia).
On se Gina kamala.
Ja ei, ette saa sitä.
Ette vaikka tarjoaisitte isot rahat, puoli valtakuntaa ja nokittaisitte muutamalla prinssillä.
Ei tuu kauppoja.
Niih!
Kuvissa ensin kirjani, sitten Gina lennättämässä leijaa lasten kanssa ja mukulain&Ginan yhteiset päivän taideteokset:
Ps. Meidän peltomme pärisee. Ja syyllisiä eivät tällä kertaa ole Pietu ja Puolenkylänpojat. Pietu meni Tandelaan tekemään remppaa (heitettyään sitä ennen Heikin kanssa yhden ekopistekeikan). Nämä pärisijät ovat nuorempia. Tiitiin ilmeisesti yrittävät tehdä vaikutusta - ilman äänenvaimenninta.
3 kommenttia
eeen see minä ollut joka komenteli eeeen,, en tunnusta, en oo iälläni (En oo ijälläni = tuttu lause erään nettiradiojuontajan suusta johon lisätään tavallisesti= mitään en oo juonnu.. ijällään):ninja:
No hyvä näin. sain itsekin nauraa satulle nyt. ja sain itsekkin.. olla ajattelematta hullutuksiani :?::(
Välillä kyllä meni yli hilseen myrskytuuli-tyttö arghhh,, mistä ihmeestä tuo keksi alkaa repiimään jätesäkkii?
välillä hävettää kun olen niin äkkipikainen, siis esim jeren tönäsin altapois kun leijakotka, tuo uljas hetken liitoja tehnyt syöksyi suoraan kohti (se oli aika levoton kotkis (hah tulipas -ari- mieleen, vaikka ari ei ihan noin ärhäkkä ollu *vilkvilk kotkikselle jos vahinko kävi*))
Tuossa ne ystävät punnitaan ja kullan arvoisiksi määritellään, kun tulevat ja niskasta nostavat, keittävät kahvit ja hoitavat lapset :)
Ihana tuollainen Gina, jokaisella pitäis olla omansa :)
