| « Anarkosyndikalismia ja omenapiirakkaa | Kaalikääryleitä ja kielitiedettä » |
Oota äiti, minä tiedän...
Oota äiti, minä tiedän...
keskeytti Wilma petauspuuhani makkarissa aamulla. Ja kyllä se tiesikin. Vai ettekö muka ole wilman kanssa samaa mieltä, että tuo posliinikissa jonka neiti lainasi äidille sopii yhteen isin tuoman yöpöydän kukkapuskan kanssa, just eikä melkeen?
Tulee Tanja mieleen, samanikäisenä . Tytöt ovat muutenkin monessa samanlaisia, tämä tyttäristäni nuorin ja se vanhin. Molemmilla on esimerkiksi Piinkova Oma Tahto, jota on ihan turha yrittää jyrätä. Äidin tahto voittaa vain ja ainoastaan jos äidillä on tarpeeksi hyvät perustelut.
Muuten... sitten mennään niin kuin neidot tahtovat.
Mutta yhteistä näkyy olevan tuo värisilmäkin. Äitini aina kertoo kuinka Tanja kolmi-nelivuotiaana valkkasi äidille kaupassa servietit ja kyttilät tarkoin värejä yhteen sovitellen ja ehdottomasti äidin oman ehdotuksen hyläten. "Nuo vihreät riitelevät keskenään, vaikka molemmat vihreitä ovatkin." Moniko 3 v miettii moisia?
Ja kun kukkakuvia pastetetaan niin menköön vielä toinenkin. Tuossa on nyt kyppärissä in action se kukkapöytä, jonka Heikki mennäviikolla maalasi:
Nyt tovi töitä ja sitten hakemaan Riku mummia hoitamaan.
1 kommentti
Tahtoo oman Rikun! Lapset ovat taas kaikki kuka milläkin ilmansuunnalla, olisi edes lapsenlapsia huolehtimassa (possu?)flunssaisesta mammasta...
