Minä en oikein tiedä mitä kirjoittaisin ja silti haluaisin kirjoittaa.
On olo, että jos raportoin syömisistä (aamiaiseksi hedelmäkaurapuuroa, lounaaksi pyttiä pannulla, päivälliseksi eläinpastaa ja sen kanssa viimeiset italiasta importoidut pastakastikeaihiot, iltapalaksi kolmioleipiä sulalla juustolla) ja siivouksista (komeroita& kaappeja) saatikka äitelöinnistä & mummuttelusta (vesileikkejä, satuja, wilma visiitillä keijolassa sen aikaa kun pojat ottivat päikkärit, illan suussa muskari), niin hämään.
Jätän kertomatta jotain oleellista.
Mutta mitä?
Kun en itsekään tiedä, mitä se on, niin ketä lopulta tässä salailemalla hämään?
Arjen touhut eivät ole huonoja hommia. En kärsi enkä kidu, ajoittain jopa vallan nautiskelen.
Mutta samaan aikaan minua turhauttaa.
Tämä on hyvää, mutta tämä ei ole kaikki se mihin minut on tarkoitettu:
En usko elämään säästöliekillä. Kynttilät on tarkoitettu poltettaviksi molemmista päistä. Sillä lailla valon määrä on suurin – ennen kuin se puhuri tulee, joka kumminkin kaikki liekit sammuttaa; kituvat ja kitsaat melkein helpommin kuin kunnolla roihuavat.