Useimmat pitkän linjan lukijoistani varmaan osaavatkin varsin sujuvasti lukea rivien välistä. Eli ei ole mummeli oikein hyvässä kunnossa, ei. Sillon kun touhutaan erityisen paljon ja tehdään vielä enemmän voi sujuvasti epäillä että kaikki ei ole niin kuin pitäisi.
Ja näkisittepä nyt vaatekomeromme! Sen voisi hyvin julkaista Marttaliiton tai ”Täydellisen kotiäidit skitsoilemassa” -sivustolla. Selvä indikaattori, että jokin mättää! Viivasuorissa pinoihin värien mukana järjestettynä se vastaa hyvinkin yleistä hälytysmerkkiä.

On vaikea määritellä mikä pohjimmiltaan sitten mätähtelee eniten ja mikä on vain pintahyökyä ja tunteensiirtoa. Kohta on kaksi vuotta lusittu elinkautisesta ilman Lyleä. Koulutöissä olen lipsahtanut enemmän työtöihin ja vaikka niistä saa palkkaa (mikä toki on kiva ja hyvä) niin tyydytystä heruu vähemmän kuin oppimisesta. Fyysinen terveys ei ole sitä mitä pitäisi. Laihdun nopeammin kuin olisi suotavaa ja kaikenmaailman veriarvot sun muut menevät sitten sen myötä iloisesti vitturallaa. Yhtään taulua en ole maalannut ikuaikoihin....
Onhan noita , jos jonkinlaisia syitä ja selityksiä sille, miksi mummeli soi kireänä viulunkielenä epävireistä bluesia....
Vaan mikä on se oikea selitys, se pohjimmainen asia, mihin tulisi tarttua ja terapoida tai muuten vain hoitaa kondikseen, niin se onkin jo vaikeampi.
En tiedä.

Tiedän vain että kaikki ei ole niin kuin pitäisi.
V i t u t t a a .
Ja koska en jaksa moisessakaan kieriskellä niin painunpa tästä wordiin orjaksi.