| « Arkeologiaa Ginan kätköistä | Satumainen kasvatusteoria osa 3. (Ja nyt olisi sitten aika mennä silittämään pyykit) » |
Satumainen kasvatusteoria osa 4
Satumainen kasvatusteoria osa 4
Ja lopuksi se viimeinen ja kaikkein tärkein H eli Hart. Jokaisella lapsella on oikeus vanhempiensa varauksettomaan rakkauteen. Tämä on ultimatuumi perusoikeus, josta ei neuvotella. Jos joku kokee, ettei sitä lapselleen voi antaa niin hänen on syytä pidättäytyä lasten hankkimisesta tai vaihtoehtoisesti luovuttaa vastasyntynyt oitis adoptioon.
Vanhempien rakkauden lisäksi lapsella mahdollisuuksien mukaan on tulisi olla oikeus sisarusten, mummien, ukkien, kummien, enojen, tätien, ystävien ja naapureiden rakkauteen. Lapsi ei ole ”omaisuutta,” joka ”tarvitsee vain äidin tai isin” vaan hänellä on oikeus muodostaa omia eläviä ihmissuhteita niihin ihmisiin jotka nimenomaan häneen ”kolahtavat”. Lapsen eristäminen on sekin yksi kaltoinkohtelun muoto.
Rakkaudesta voisi puhua myös sananlaskun sanoja muokaten: "Ei riitä että järkeä on, sitä pitää osata käyttää." Jatkaisin tuota näin: "Ei riitä, että rakkautta on, se on osattava myös näyttää."
Onnea urakkaan kaikille lukijoilleni.
Ja minulle.
---
Ja nyt sitten kerrottakoon, ennen kuin joku (kaikki?) luulee minun tyystin seonneen, että tämä neliosainen "vuodatus" oli sitten luonnos, hyvin raaka raakaversio minulta tilattuun kirjoitukseen. Muokkaan tuota, vauhditan ja syvennän jonkin aikaa. Sitten se lehahtaa matkoihinsa. Kaikki parannusehdotukset ja lisäykset ja "Mitä ihmettä sinä mummo horiset?"-huomiot otetaan kiitollisuudella vastaan.
1 kommentti
Miulla oli ongelma lapsuuvest jot moni asia ol niiko kesenerräine ja moni juttu jäip pualtiehe.
Mittä en jättäs pois ja jokasen lauseen allekirjottasin.
Miehä oon enneki sanonna jot halluisin kärpäseks tein seinälle jot kokisin sitä mitä iliman uon ihte jiännä.
Hyvää tekstiä koko juttu.
Pirre:lalala:
