| « Raitoja arjen kudoksessa | Viimeinen Virallinen Hiihtolomapäivä » |
Hiitolomaviikon jälkeen pitää tietenkin venytellä
Hiitolomaviikon jälkeen pitää tietenkin venytellä
ettei aivan jumiin mene.
Olimme siis kaksin Heikin kanssa vuorokauden sen jälkeen kun Tähtislapset olivat noussseet junaan. Omat pienet menivät Tandelaan (Tanja palasi pe Milanosta uupuneena, mutta tyytyväisenä) ja Oskulle ja Mii puolestaan otti Voortin ja prutkutti matkoihinsa - Helsinkiin kamunsa luokse parin päivän lomalle.
Olin itse liian poikki lähteäkseni minnekään, joten teimme vain hyvää ruokaa kotona, katsoimme filmiä ja kukertelimme jonkin verran. Rentouttavaa vaihteeksi niinkin.
Tämä herkullinen "piilosillaolo"kuva tuli illalla Andelta mailiin. Wilma oli niin niin hämmästynyt, kun hänet löydettiin niin nopsaan!
Tänään on sitten ollut ohjelmassa Keijon kuskausta, Tinjan läksyapuna oloa (Tiedän Brasiliasta PALJON enemmän kuin aamulla, vaikka hyvä ystäväni Kent muutti sinne jo muutama vuosi sitten - ensin vaihto-oppilaaksi ja sitten "unohti" vaihtaa takaisin kotiin. Jopa yhden brassiruoan reseptin tallensin odottamaan sitä kun moisen nälkä iskee) ja illansuussa lasten ratsastustunnit. Jälkimmäisestä kuvia tuolla:
http://www.viipaleita.net/img/kuvia/ratsastus/
Ja malliksi yksi:
Nyt sitten on Osku viemässä Jesseä takaisin äidilleen ja Heikkiä junalle. Jälkimmäinen palaa työkeikaltaan keskiviikkona.
Minulla edessä pari äitelöintimummuttelupäivää kunnes Minjan sitten palattua luovin itsekin itseni takaisin kouluun ja töihin.
Huomiselle pieni arkiongelma: Kun meidän automme on Minjan mukana alapääkaupungissa ja Tanjalla on työjuttuja suht myöhään, joten en voi lainata mobiilia häneltäkään niin MITEN me menemme Wilman kanssa huomenna muskariin? Minä pidän Markon ja Oskun autoilla ajamista sen verran extremelajeina, että ehdin saada vatsahavaan jos kokonaisen vuorokauden etukäteen suunnnittelen niillä ajavani noinkin pitkän matkan... :blink:
2 kommenttia
jahas ja tein sitten liikaa jälkiruoaksi luokiteltavaa danske citronformagea.
Työkirjoittamista tiedossa täälläkin, ei vielä the kässäriä kuitenkaan vaan ihan simppelisti pokkaria. Sanasorvin ääreen...
