Eilen minä mietin erilaisia sorinoita automarketteja ja taidehalleja vertaillen. Tänään vichyllä asemaravintolassa keinahtelin uudenlaisessa äänimeressä. Tuula Amberla lauloi aikoinaan Lulusta , hänestä jota viehätti asematunnelin ovenpieli ja lähdön tunnelma. Häive moisesta lulahtelee minussakin. Pidän asemista ja terminaaleista lukuun ottamatta ruotsinlaivojen satamaterminaaleja, joissa on aina jotenkin cityprismaekamarketmainen tunnelma , häkkikanalan kakofonia.

Nämä päivät ovat olleet minulle tarpeen, tarpeellisempia kuin itse oivalsinkaan. Opiskelu sallii arkeeni säällisen määrän aikaa pohdinnoille, mutta useimmiten ne ovat tarkoituksenhakuisia ajatuksia, mentaalisia matkoja kohti ennalta määriteltyjä päämääriä. Tahtimarssia kuviokellunnan sijaan. Harvoin on niin hiljaista, että saan vapaasti vaeltaa oman pääni sisällä. Nyt on ollut. Toinen toistaan absurdimmat kuvat, uudissanat, runot, riimit ja proosahtavat rääpäisyt ovat estoitta pulpahdelleet mielenpintaan milloin missäkin välissä, kuplineet surua, iloa, ylistystä ja ihmetystä. Paine laskee, sielu silistyy. Hyrisisin, jos olisin kissa.

Toisaalta en tähänkään tahtoisi jäädä, irti arjesta, kukkimaan narkissoksena narsissimereen. Minun jumalani ei ole Minäminä vaan valoa, joka kulkee lävitseni . Tahdon mieluummin heijastaa rakkautta kuin sulkea sen tukahduksiin sisälleni. Kaipaan heitä, joille minut on tarkoitettu.

Katselen hellästi itseäni vastaantulevissa keski-ikäisissä naisissa.
Sama kysymys kimaltelee koruna monen katseen pohjalla:
Kuka me olemme?
Mistä minä tulemme?
Mihin me menen?

Autoa emme siis vielä tänään saaneet. Harmitus häilyy olemattoman ja kohtuullisen välillä. Kotimatka junalla on mukavampi, mutta kotona fordille olisi ollut käyttöä. Toisaalta Tanjan mieli jo tanssahtelee toivoa päästä ikeoimaan autonhakureissulla sitten aikanaan. Pilvien hopeareunukset ja niin edelleen…

Itse naputan työjuttuja nämä kiskoilla kolisevat kilometrit. Tilit vikisevät ylimääräisiä menoja. Paikkaan niiden reikiä ompelemalla merkkejä tikki tikiltä wordin trikoopuuvillalle. Ei ahdista.