Kolmelta viime yönä soitti Tanja. Lyylillä kuume nousussa – eikä tehotipat tuntuneet auttavan sen kummemmin kuin viileä ilmakaan. Seitsemältä tuli sitten kramppi joka ei lauennut ennen ambulanssin tuloa (Laukesi sen jälkeen joten sairaalana ei menty pillit soiden vaan ihan omalla autolla…)

Minusta ei ollut apua mihinkään – kuhan purin kynsiäni ja hermoilin kaukana pohjoisessa. Päivällä sitten tulin takaisin kotiin - jatkamaan hermoilua. Itselläkin mittari punasella ja toisaalta Lyllis jo parempi ( yhä sairaalassa) eli katsomaankaan en mene. Se nyt vielä puuttuisi, että tartuttaisin prinsessaan jonkun sellaisen pöpön jota hänellä ei vielä ole.
Puhun pimun kanssa vain puhelimessa. Tai pikemminkin puhisen.
Molempia yskittää ja Lyylin ääni on painuksissa kuin milläkin menopaussia hipovalla ketjupolttajalla.
Oma ääni huvittaa Lylliä. Sen sijaan että hän säästelisi sitä, neito juttelee vielä entistäkin enemmän.

(Ande ja Tanja eivät ole vieläkään saaneet vaihdettua Lyllisen sukunimeä virallisiin papereihin joten pimu on yhä Krokvik – mikä tekee sitten Andesta kuulemma ”Isä Krokvikin” Titteli ei ole kirkollinen. Ande ei ota vastaan rippiä eikä suorita sakraementteja – mutta aneet toki kelpaavat.)

Avuton olo. Sekava olo. Särkee sieltä sun täältä, kaipaa rakkaitaan ja hommia on ihan liikaa ja …

Multimediaviestinä tullut kuva sairaalasta: