Arkistot: Syyskuu 2009
Nimipäivät.
Heips :) Muutama kuva tuossa. Huonoja kun pitää "uudesta" Dikikamerasta säätää Kuvan koko, niin jouduin paintilla venyttämään :/ Surku.
Iskällä nimipäivvä,Lähti Vöyriin.Jeeeess...
Kokeita ollut ja ensi viikon perjantaina L-O-M-A!
:D Eips muuta. lisää »
Raportti tolkkutyömaalta
Tiedä nyt löytyikö sitä tolkkua. Illan ja osan yöstäkin kumminkin puursin (Tauko vain pyykin silitykseen samalla kun katsoin Heikin kanssa Diilin, hän kun halusi keskustella siitä.) ja jotain sain selville ja vielä enemmän jäi selviämättä.
Tällä hetkell… lisää »
Rusinamummelin pikaraportti
Nyt ollaan sitten rusinana. Takana toinen uimahallireissu samalle päivälle !
Liikako muka liikaa?
Eli illansuussa kotiuduttuani kävimme vielä pikkuistenkin kanssa uimassa, mutta toki nyt toisella lailla kuin aamusella - pienten ehdoilla eikä omassa… lisää »
An absolute can only be given in an intuition, while all the rest has to do with analysis
Sitaatti on Henri Luis Bergsonilta ja tuota kun luin, mietin että moiselle olisi ollut käyttöä aikoinaan muuannen chattihahmon kanssa jutellessa. Sanat karkailivat silloin minulta, kun yritin muotoilla viestiksi ajatustani uskonnon ja tiedon suhteesta (j… lisää »
Hetki lyö
eli on aika lähteä liikenteeseen;
Osku töihinsä, Pietu koululleen, Jesse äidilleen ja itse Tropiclandiaan aamu-uinnille ennen omia töitä&koulua.
Vive la liikuntasetelit, jotka mahdollistavat moisen luksuksen! lisää »
Seesteisenä seisoo ilma
vaikka ulkona puhaltaakin.
Tämä on ollut rauhallinen päivä.
Lihapullia päivälliseksi ja illansuussa pienten kanssa kasveja prässiin (tulevia askarteluja varten).
Ja sama kuvina:
Huomatkaa erityisesti vikassa kuvassa äitini vanha kasviprässi. Ko… lisää »
Suloista sunnuntaita
Teksti ja diskurssi tentissä oli neljä kysymystä:
1. Kerro erilaisista tekstin määrittelyyn liittyvistä ongelmista ja kriteereistä. Miten itse määrittelisit ”tekstin” käsitteen?
2. Kuvaile erilaisia puhuttelutapoja kohteliaisuuden osoittamisen näköku… lisää »
Toivottakaa onnea matkaan
Tentti alkaa kello 12.
Ja päättynee vähän kolmen jälkeen.
Sen jälkeen syömään ja illalla tuo:
http://teatteri.vaasa.fi/WebRoot/1018649/Ohjelmasivu_No_calendar.aspx?id=1026489
Palaan astialle huomenna. lisää »
Näitä en ole taas postittanut vähän aikaan
eli kuvissa päivän ostokset (Kaksi reissua, kun menin vahingossa ostamaan ekalla kerralla väärää colaa + unohdin huomisen jauhelihat. Chilimetwurstin unohdin sitten tälläkin reissulla, mistä Heikki näytti tovin hapanta naamaa, mutta sellaista se on kun h… lisää »
Neljästä seitsemään kielitiedettä
ja sitten vähän aamutöitä. Pikkuväki nukkuu yhä ja minä lorvin koneella odotellen, että pesukone pyörähtää loppuun ja toisaalta sitäkin että kauppa aukeaa ja pääsen hakemaan päivän eväät.
Rauhallista.
Ja alla joitain kuvamuistoja eilisillalta Mimmil… lisää »
Kunniattomat paskiaiset
on hyvä leffa. Tarantino ei pettänyt. Mieleen jäi erityisesti se ettei yksikään elokuvan amerikkalaisista sankareista ollut sankari saatikka kirkasotsainen tahi muutoin puhtoinen. Ranskalaisissa moisia sen sijaan oli, ja siinä rajalla ettei ollut saksala… lisää »
Kun aika ei tahdo pysyä taulussaan
Tuumailin tuossa, jotta jos vaikka "lintsaisi" huomenna ja tekisi rästissä risteileviä kotitöitä ja ennen kaikkea äitelöisi oikein urakalla. On ollut aika täysi viikko ja tänäänkin suunnitelmissa mennä Heikin kanssa elokuviin illalla Miin kakkukahvien jä… lisää »
Tiiti ne kasasi
Siis ne uudet Ikean laatikostot, jotak Tanja ja Ande toivat Haaparannan reissultaan. Pyörin kyllä tiellä "apuna" sillä aikaa, kun Heikki käytti pieniä muskarissa, mutta todellisuudessa tyttö olisi epäilemättä saanut valmista aikaan nopeammin ilman jalo… lisää »
No joo joo...
Ok, myönnetään sitten. Minun kielitieteellinen epäkiinnostukseni rapisee väkisinkin sitä mukaa mitä enemmän luen. Äsken ahmittu artikkeli feministisistä teorioista sosiolingvistisessä tutkimuksessa ei haukotuttanut ollenkaan, mutta raivastutti lähinnä se… lisää »
Tänään ohjelmassa
ainakin artikkelit "Sosiaalinen sukupuoli ja suullinen vuorovaikutus". "Kontrastiivinen retoriikka, "Pragmaattinen näkökulma kieleen" ja jotain keskustelunanalyysistä ja sen rajanvedoista.
Kielitiede ei ole "oikeastaan" minun juttuni, mutta aina joskus… lisää »
Patologikon putkisilitys ja sweet sixteen
Eli ekat kolme tuntia päivällisen jälkeen meni ironoiden. Silitettävien vuori oli melkoinen. Meinasi patologisen rautafetissinkin kantti loppua kesken vaan nyt se on tehty.
Paljon muuta en illalla sitten ehtinytkään.
Kämppä näyttää pommituksen targeti… lisää »
on aina hauskempaa.
Näinkö kuuluu sanan lasku?? Joo.No Tukkani on vaaleahko BLONDI sanoisinko, Se värjättiin tässä viime viikolla. ja muutama uusi hupparikin on viimeviikon aikana ostettu.
Jäätelöautokin kävi juuri ostettiin sandwictheja. Mutta kun ei pakastin oikein toimi… lisää »
Kotimatkalla, jos Pietari suo,
pysähdymme Replotintien varteen ja poimimme mukaan kasoittain pihlajanoksia. Ne nimittäin hehkuivat punaisina ja viettelevinä kun surruttelin niiden ohitse aamulla koululle. ”Sisälle ja verannalle maljaan” ne kuiskivat terttujaan herisytellen: ”Kuivatt… lisää »
All generous minds have a horror of what are commonly called "Facts". They are the brute beasts of the intellectual domain.
Viisi päivää- neljä pakollista työkeikkaa, kaksi kokonaan lukematonta kirjaa lauantain tenttiin ja (Kieli , diskurssi ja yhteisö sekä Pragmatiikan ja retoriikan perusteita) ja kirittäviä läsnäolotunteja venäjästä.
Stressiä pukkaisi ellei mieli vielä h… lisää »
Meillä oli tosi hieno retki. Tehtiin nuotio ja paistettiin makkaraa ja sitten eksyttiin!
raportoi Wilma puhelimessa viikonlopun tapahtumia. Jännintä oli ilman muuta se eksyminen, joka sai isän kiemurtelemaan nolona ja äidin virnistellen tallettamaan nämä sanat tarkoin tulevia heikinkiusoitteluja varten.
Muutoin kotona oli mennyt kaikki hy… lisää »
en ikinä keksi otsikkoa.-.-
no moikkka!
Maanantaina on jalkapalloa sitt torstaina ja ens viikon tiistainakin -.-
Mutt ihan hyvä sinäänsä.
Eilen katoin jonkun leffan se oli tosi surullinen.
Oli joku pommi isku jalka pallo pelissä, sitt kuoli 1003 ihmistä ja sitt oli
nainen jo… lisää »
Parasta mitä mikään yhteiskunta voi tulevaisuutensa eteen tehdä, on sijoittaa maitoa vauvoihin
Noin sanoi Winston Chruchill aikoinaan eikä asia ole siltä osin miksikään muuttunut.
Sain imetyksentuki ry:stä mailin jossa "Mummunmaitoa"-tarinan tiimoilta kysyttiin että tahtoisinko linkittää blogiini alla olevan addressin
http://www.adressit.com/… lisää »
Oli jokseenkin turha päivä
Vähän sain aikaan töitä, koulua vähemmän kuin vähän ja kotihommia vähiten.
Illansuussa kidnappasin Rikun äidiltään ja toin mummolaan yöksi ja sitten äitelöitiin&mummutettiin ilta.
Kuvat leikkipuistosta.
Huomenaamulla sinne lomareissu… lisää »
Kenelle kellot soivat?
Minä en pidä syksystä, mutta normivuosina minä tapaan sinnitellä syksyn kiireiden ja sen jälkeen joulunvalmistelujen ja joulun avulla sydäntalveen ennen kuin alan rämpimään "mustassa vedessä."
Tänä vuonna tuntuu ihan tammikuulle jo syyskuussa.
Mihin t… lisää »
Hups
Voitteko uskoa, että olen totaalisesti UNOHTANUT päivittää tätä?
Olen kyllä joistain asioista miettinyt, että tuon, tuon ja tuon pohdin valmiiksi (tai ainakin alkuun) blogissa, mutta kuitenkin se on jäänyt...
Kaikenkaikkiaan siis Tönössä paremmat tu… lisää »
Varovaisesti vilkaisen uuteen päivään
Jos tämä aikoo olla samanlainen kuin pari edellistä niin haistakoon itse.
Ja jos ei niin pikkuhiljaa kömpii mielensä pieksemä mummeli jaloilleen.
Odotetaan, katsellaan, haistellaan... lisää »
Väsy, väsympi, satu
Siinäpä uudet taivutusmuodot.
Samalla kaavalla sanat yksinäinen, yksinäisempi...
Ei jaksa. lisää »
Heidi Katariina
tuli nimeksi perheen pienimmälle kaunottarelle.
Kaunis nimi kauniille lapselle.
Päivitän enemmän toisella kertaa. Nyt väsy. lisää »
Syyttäkää Reineä!
Hän on yllyttänyt minua viime aikoina pohtimaan koulujuttujani ”ääneenkin” niin täällä kuin facebookissakin. Ja kerran kun on tällaisen mummelimassan liikkeelle saanut, niin ei se ihan heti pysähdy!
Tässä siis lisää pohdintoja:
On muotia halveksua… lisää »
Etana, etana näytä sarves
On etanoita ja etanoita. Ne, mitä tänä aamuna kyykistelin katselemassa kun vaelsin Antiruoste-autoliikkeestä koululleni, olivat niitä sellaisia "talollisia", joita näkee lastenkirjoissa.
Savupiippuja ei taloissaan kumminkaan ollut.
Tarkistin asian.… lisää »
Rauhallinen koti-ilta
eli kotitöitä, äitelöintiä, olla möllötystä.
Olen saanut parina vikana päivänä pidettyä koululla sellaista vauhtia, että periaatteessa olisin voinut ottaa huomenna vapaapäivän ja viettää sen iltaa valmistellen. Oskun auto pitää kumminkin viedä huoltoon… lisää »
Ja heti kun olin päässyt valittamasta että ei onnaa,
niin onnasikin. Kieliteide solahti läpi lopulta yllättävän helposti. Ensi viikolla aloitan saman sarjan toista osiota. Tämä viikko saa mennä loppuun töiden ja semiotiikan (sekä tietenkin kodin ja perheen ja puutarhan ja ristiäisten yms) merkeissä.
Ke… lisää »
Käynnistymisvaikeuksia
tänä aamuna. Koululla olen jo, aamulenkki tehty (tuulee yhä muttei enää myrskyrajoilla, meri vähän kimalsikin, ei vain harmaata seinää sen pinnalla), kahvit juotu, kirjat pöydällä pinoissa odottamassa, kynät ja muistiinpanovehkeet valmiina, google auki j… lisää »
Meillä on sulle yllätys
tuumi Wilma kun tulivat isänsä kanssa muskarista.
Ja yllätys olikin. Kaunis sellainen. Eikös olekin?
Eka kerhopäivä oli mennyt hyvin.
Jerekin oli viihtynyt - jopa niin hyvin että mietin kysyä Ulrikalta saisiko poika ottaa förskottia eli mennä kolmi… lisää »
EI kameraa! ARGH!
Alkoi lukeminen päässä keittämään ja käväisin lyhyellä happihyppelyllä meren rannassa - ilman kameraa (ja ilman lyijypainoja helmoissa, jotka olisivat pitäneet hameeni säädyllisesti maata kohden navakassa tuulessa).
Ja tietenkin, juuri nyt, kun ei ollu… lisää »
Kultakutreja ja käännösteoriaa
Olisiko se sitten päivän ensimmäisen kahvitauon paikka?
Kääntämisen teoriaa, tutkimusta ja sovellutusta olen aamun lukenut ja – anteeksi nyt vain kaikki intohimoiset kääntämisteoreetikot – se on ollut aivan hirvittävän, jumalattoman tylsää!
Iltapä… lisää »
En tuntenut oloani Marilyn Monroemaiseksi
vaikka tuuli pelmauttikin helmat korviin, kun aamulla astuin verannalle. En sitten tippaakaan. Olin pikemminkin vähän kuin Maija Poppanen ilman sateenvarjoaan matkalla myrskynsilmään.
Tuuli, satoi ja kaikkea kuollutta (kuten lehtiä ja parempien päivien… lisää »
Eikö täällä saa rauhassa masentuakaan, häh?
Iltapäivällä pelmahti Gina sisälle ja komensi terävästi minut surkeuslandiastani sänkyyn potemaan kuumetta.
Kiusallanikaan en tietenkään mennyt vaan ensin silitin pyykit ja sitten levitin kirjat verannan pöydälle ja silkkaa pottumaisuuttani luin päivä… lisää »
Ei tuu mitään.
Mistään.
En kirjoita, en lue, en siivoa, en leiki, en kokkaa, en leivo, en ompele, en maalaa... En.
En.
En tahdo, en halua, en osaa, en ymmärrä enkä etenkään jaksa.
En.
Vituttaa enemmän kuin laki sallii ja väsyttää vielä enemmän.
Sellainen olo ju… lisää »
Talletuspostaus
eli laitan talteen Ginan eilisiä otoksia pihalta ja metsäreissultaan.
Kuvablogissa oli myös Ginan hienoja luontokuvia, mutta ne säästän tulevaan eli käytän (jos vain muistan ja löydän) myöhemmin sellaisten postausten kuvituksiin joihin ei reaaliaikakuv… lisää »
Ihminen on MAHDOLLISTA eksistenssiä
, joka tietoisuuden kautta orientoituu maailmaan ja on maailman kautta suhteessa transsendenssiin ( Karl Jaspers 1948;45)
Niih! Ettäs tekin nyt tiedätte.
Ja nyt nukkumaan.
Lähetys Tönöltä päättyy illan verantakuviin: lisää »
Anarkosyndikalismia ja omenapiirakkaa
Jälkimmäistä oli siis päivällisen jälkkärinä. Kuvia alla. Ekana eka pelti kaalikääryleitä matkalla uuniin. Tokana kuva kattauksesta (Huomatkaa hienot kukka-asetelmat, jotka Gina nouti metsästä yhdessä Wilman, Jeren, Tiitin ja Rikun kanssa) ja vikana jälk… lisää »
Oota äiti, minä tiedän...
keskeytti Wilma petauspuuhani makkarissa aamulla. Ja kyllä se tiesikin. Vai ettekö muka ole wilman kanssa samaa mieltä, että tuo posliinikissa jonka neiti lainasi äidille sopii yhteen isin tuoman yöpöydän kukkapuskan kanssa, just eikä melkeen?
T… lisää »
Kaalikääryleitä ja kielitiedettä
Noita ainakin päivän ohjelmassa. Vähän muutakin saisi kyllä ehtiä. Esimerkiksi siitä en pahastuisi lainkaan, vaikka saisimme haettua metsästä litran tai sata, puolukoita.
Kokeillaan ja sovitellaan siis; vedetään vähän vatsaa sisään ja kierretään kotity… lisää »
Naise elämää?
Maileja kun purin, niin sieltä löytyi Ginan forwardoima Heli Laaksosen runo.
Tässä se iltapalaksi lukijoillekin.
Virtuaalinen kuaharikippis kaikille teille.
Jos sää ole itsenäine,
sää ole pelottava.
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine,
sää… lisää »
Kalliolle kukkulalle
rakensi isä (tai Tommy isälleni) erämaamajansa aikanaan. Siellä vietimme Heikin kanssa aivan uskomattoman mukavan vuorokauden; shakkia, vähän viiniä, paljon puhdasta luontoa, upeita maisemia, hiljaisuutta, takkatulta, kynttilöitä, juttelua, lemmiskelyä…… lisää »
Lintumies-;D
Eli kappaleen nimi julma-henri & syrjäytyneet lintumies.
;) Hywwä.
Elikkä oon ollut puolukassa monta tuntia ja loppusummaksi tämän päivän summa on yli kaksikymppiä ,Kuva tossa jo olikin.
Sitten leikin karoliinan kanssa puolisen tuntia.
Kissoja… lisää »
Nämä puolukat keräsin tänään,muutamien tuntien jälkeen...
:=)) lisää »
Jotta asiat voisivat pysyä samoina on niiden oltava jatkuvassa muutoksessa
Tuota tuumailin aamulla unen ja valveen rajamailla.
Kun Tommy eli, meitä asui kahdeksan henkeä tässä Tönössä. Nyt meitä asuu jotakuinkin saman verran (Jesse ja Osku yöpyvät usein, koska Oskun työt alkavat niin aikaisin/ loppuvat myöhään ettei ole miele… lisää »
Lisää raskauttavia lapsityövoimakuvia
eli mukulat ensin luvallisissa töissä:
Ja sitten illansuussa olivat harrastaneet vähemmänkin luvallisia eli maalanneet verannalla lautoja verannan alta löytyneellä ulkomaalilla sillä aikaa kun sisällä pykäsimme päivällistä. Isänsä… lisää »
Ensimmäinen päivän väliaikaraportti satumaiselta siivoustyömaalta
Kuvitukseksi raskauttavaa aineistoa lapsityövoimasta.
Eli olen siivonnut saunan, kylppärin, apuköökin ja eteisen. Tai minä ja minä... Noista oli apua tai minusta niille tai jotain sinnepäin kumminkin:
Ja apua niistä oli Heikillekin, joka aamupä… lisää »
Ulkona sataa, mutta viikonloppusuunnitelmat sen sijaan ovat selkiintymässä
Tänään on ohjelmassa kielitiedettä ja (nyt vuorostaan) alakerran suursiivahdus.
Illalla pihan ruokkoamista sen mitä sää, selkä ja sielu sallivat.
Huomenna sitten päivällä Kokkolaan Sara Susannan melkeinsatavuotissynttäreille (8).
En ole VIELÄKÄÄN n… lisää »
Väliraportti 3
eli tuolta näyttävät nyt Tiitiäisen kammarin vaatekaapit tällä hetkellä.
Tähän lopetan tältä päivältä. Nyt muonaa mummeliin, sitten silitettäviä pyykkejä ja illalla Sajavaaraa & soveltavaa kielitiedettä. Suhteellisen rauhallinen olo. lisää »
Väliraportti 2
eli nyt on hiukan yli puolet vintistä siivottu; lasten huone, Pietun huone ja makkari. Jäljellä vielä vintin eteinen ja Tiitiäisen kammari. Jälkimmäisestä kiikutin jo pääasiallisen sisällön pihalle tuulettumaan. Nimittäin ne 90382430546 kappaletta neidon… lisää »
Neljäsosa vintistä siistitty ja ekan kahvitauon paikka
Kuvia siivotusta ja vähän siivoajistakin.
Ensimmäisenä kiikutimme pihalle ja tamppasimme kaikki pehmolelut. Sitten kannoimme ne vintille ja äiti nosteli kaikki nallet sun muut (ne , joiden paikka ei ole petissä tms) takaisin ylähyllylle. Wilmaa kovast… lisää »
Määräsin itseni sairaslomalle
eli marssijärjestys on tämä:
Tänään ensin yläkerran suursiivous ja iltapäivällä sen jälkeen (jos päivää sen jälkeen vielä on) kielitieteen tenttiin lukemista.
Huomenna sitten sama suurskitsahdus alakerrassa ja loppupäivä herkuttelua tenttikirjojen ka… lisää »
Henki pihisee
ja parempaan suuntaan menossa jo. Taisi olla jonkinlainen dumpingin, leikkipossunuhan ja ruton coctail.
Kotiin päästyäni nukuin muutaman tunnin, luin tovin ja sitten kömmin silitysraudan ääreen.
Vähän vielä kurkkuun sattuu ja lämpötuntemukset heittele… lisää »
Interior missdesign
Luin ja jotain opinkin. Sajavaara soljui ja elämä melkein hymyili.
Sitten yhtäkkiä iski kamalat dumpingoireet parista salmiakkipastillista ja nyt olen tehnyt jo pian tunnin ajan tuskallista kuolemaa. Ei prkl ja muita rumia sanoja päälle! Ikinä enää e… lisää »
Aamu kimalteli ruispelloilla
kun ajelimme seitsemän jälkeen kohti Vaasaa. Ei paha näky ollenkaan, vaikka minun oman miellemaisemani kantilta väärää vuodenaikaa onkin.
Sitten kahvia ja maksamakkaravoikkari (Jos saisi sen hemoglobiinin nousemaan edes pikkuisen)ja nyt istun työkamma… lisää »
Kumpi on ensin
muna vai kana, chat vai tympäännys?
Eli hakeutuuko sitä johonkin chattiin, kun on valmiiksi tympyräinen vai tympääntyykö sitä chattiessaan?
Sinne uskispaikkaan, missä aiemmin kävin, en viitsi enää. On kuulemma hervahtanut ihan piloille koko paikka.… lisää »
Otsikkoni on: KOPUTUSX xD
Eli toisin sanoen b-ryhmään kuuluvat verbit joiden vartalon viimeinen kirjain on k-p-t-s tai x,siitä tuo Muisti sääntö " Nerokasta "?1!
Viikkon on alkanut! Huomenna on sanakoe...
Läksyjä tein alle tunnin ja nyt Ruotsin esseetä sanoisinko tee… lisää »
Muksut lähtivät kaupunkiin
siis Tanja, Minja, Wilma ja Jere.
Menevät ulos syömään ja kiertelevät etsimässä oikeanlaista antiikkikaappia Tanjan uuden veskin lavuaarikaapiksi.
Mummelille jäi diskurssianalyysirauha.
Hyvä niin. lisää »
Ei lapsenvahtia
joten kotityöpäivä tänään. Huominen sitten normaalia läsnäoloa suolakaivoksilla ja torstai ja perjantai yhä auki.
Sumplimista tämä välillä on; vahtien, vuorojen, kyytien ja moisten kanssa.
Toisaalta eikö elämä aina ole?
Strukturalismin kritiikin rak… lisää »
